Peitattuja siemeniä saa käyttää
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes on perjantaina varmistanut päätöksen neonikotinoideilla peitatun rypsin- ja rapsin siementen käytön sallimisesta tänä keväänä.
Poikkeusluvat koskevat jo peitattujen siemenien käyttöä. Uusien siemenien peittaukseen Tukes ei anna lupaa.
Päätös sallii Cruiser-, Elado- ja Modesto-valmisteilla peitatun rypsin- ja rapsinsiemenen myynnin, markkinoinnin ja käytön 3.3.–30.6. väliseksi ajaksi.
Viime viikolla päätöksen kerrottiin olevan valmisteilla. Tukes teki virallisen päätökseen kuultuaan asiassa hakemuksen jättänyttä MTK:ta ja päätökseen lisättiin myös Modesto-valmisteella peitattujen rypsin- ja rapsinsiemenen käyttö.
Poikkeusluvat myönnetään vakavien kirppatuhojen ehkäisemiseksi.
Yksi peruste poikkeusluville on Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen ja Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran alustavat tutkimustulokset, joiden mukaan neonikotinoidit eivät peittauskäytössä aiheuttaisi Suomessa vaaraa mehiläisille.
Euroopan komissio kielsi neonikotinoideja sisältävien peittausaineiden käytön mehiläisiä houkuttelevilla kasveilla viime keväänä, koska tehoaineen epäiltiin aiheuttavan mehiläiskuolemia. Viljelykasveista muun muassa rypsi ja rapsi katsotaan mehiläisiä houkutteleviksi.
Tukesin päätökset mahdollistavat jo ennen komission kieltoa peitattujen siementen käytön, mutta eivät salli uusien siemenien peittausta.
TUURE KIVIRANTA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
