Kainuun Sanomat: Leipäviljan varmuusvarastoja ei toistaiseksi avata
Ainakaan vielä ei ole näköpiirissä niin suurta viljapulaa, että Huoltovarmuuskeskuksen varastoja pitäisi avata, Kainuun Sanomat kertoo.Leipäviljan varmuusvarastojen avaaminen ei näytä vielä ajankohtaiselta, eikä sitä toivottavasti tarvitsekaan tehdä, Huoltovarmuuskeskuksen perustuotanto-osaston johtaja Jyrki Hakola toteaa Kainuun Sanomille.
Hänen mukaansa varmuusvarastoihin turvaudutaan vasta, jos muuta keinoa ei ole.
"Tehtävänämme on varautua siihen, että yhteiskunta pysyy toimintakykyisenä poikkeusoloissa tai vakavan häiriön alla. Varastoihin kajoaminen vaikuttaisi raaka-aineen hintatasoon, emmekä me voi olla aktiivinen markkinatoimija", Hakola sanoo Kainuun Sanomien haastattelussa.
Kainuun Sanomat: Kaksi huonoa satoa ei tyhjennä laareja – Leipäviljan varmuusvarastojen avaaminen ei ole vielä ajankohtaista
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

