Kauppapuutarhaliitto ja Luke etsivät vaihtoehtoja kasvuturpeelle
Noin kaksi kolmasosaa kaikesta Suomen kasvihuoneviljelystä pohjautuu kotimaisen kasvuturpeen käyttöön.
Kasvuturpeessa viljellään muun muassa vihanneksia, koristekasveja sekä metsäpuuntaimia. Kuva: Markku VuorikariKasvihuoneviljelyssä käytettävälle kasvuturpeelle etsitään kotimaisia vaihtoehtoja kaksivuotisessa Kauppapuutarhaliiton ja Luonnonvarakeskus Luken tutkimushankkeessa.
Uusien kasvualustamateriaalien testaaminen ja käyttöönotto kasvihuoneviljelmillä vie vuosia ja vaatii viljelytekniikan sopeuttamista, Kauppapuutarhaliitto kertoo tiedotteessaan.
Ensimmäisessä vaiheessa uusia materiaaleja sekoitetaan kasvuturpeen joukkoon, jotta kasvualustan ominaisuudet säilyvät viljelyyn sopivina, kertoo Kauppapuutarhaliiton toiminnanjohtaja Niina Kangas.
Noin kaksi kolmasosaa kaikesta Suomen kasvihuoneviljelystä pohjautuu kotimaisen kasvuturpeen käyttöön. Kasvuturpeessa viljellään muun muassa vihanneksia, koristekasveja sekä metsäpuuntaimia. Kankaan mukaan on huoltovarmuudelle tärkeää, että kotimaista kasvuturvetta voidaan käyttää tulevaisuudessakin ammattiviljelyssä.
Kauppapuutarhaliiton ja Luonnonvarakeskuksen lisäksi hankkeeseen osallistuvat Biolan Oyj, Kekkilä-BVB, Kiteen Mato ja Multa Oy, Österbottens svenska producentförbund, ÖSP, Hedelmän- ja marjanviljelijäinliitto, Puutarhasäätiö sekä Maiju ja Yrjö Rikalan puutarhasäätiö. Hanketta rahoitetaan valtion Ravinteiden kierrätyksen kokeiluohjelmasta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
