ATL: Viilenevä sää nostaa sato-odotukset korkealle Ruotsissa
Monin paikoin Ruotsissa toukokuu oli lämpimin sitten vuoden 2018. Esimerkiksi Visbyssä mitattiin toukokuussa maan kaikkien aikojen korkein lämpötila, 27,9 astetta, kertoo ATL.Ruotsissa toukokuu oli lämpimin sitten vuoden 2018. Nyt sää on viilenemässä, mikä tietää hyvää viljapelloille.
Vallberga Lantmänin toimitusjohtaja Jörgen Karlsson kertoo ATL:lle, että pelloilla näyttää hyvältä ainakin Laholmin kunnan tienoilla Hallandin läänissä. Paikoin Hallandissa satanut liiankin rankasti mutta pääasiassa vesi on ollut enemmän kuin tervetullut.
”Olemme täällä toiveikkaita vuoden 2024 sadon suhteen”, Karlsson sanoo.
Myös Varaslättens Lagerhusin toimitusjohtaja Karl Delin iloitsee ATL:n haastattelussa sään viilenemisestä ja luvatuista sateista.
Viime vuonna Ruotsissa korjattiin surkea viljasato oikukkaan kasvukauden takia. Satoa kertyi vain 4,2 miljoonaa tonnia, mikä on vähiten sitten katovuoden 2018.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







