Varavoimalle tarvetta koko maassa
MTK-Satakunnan Riitta Seppälä on työskennellyt Varavoimaa farmarille -hankkeessa Satakunnassa ja Pirkanmaalla parisen vuotta. Hanke päättyi viime vuoden lopussa, mutta työ Satakunnassa jatkuu.
"Teemme tätä nyt omalla riskillä MTK:n varoin. Emme voineet lopettaa, kun tarve on niin suuri."
Se, saadaanko asialle jatkorahoitusta, ratkeaa syksyllä. Tavoitteena on laajentaa toimintaa myös Pirkanmaalle.
Seppälä toivoo, että asiaan tartuttaisiin myös muualla maassa.
"Tarvetta on varmasti."
Tärkeä osa Seppälän työtä on verkosto, josta löytyy eri alojen osaamista vaikeuksissa olevien tuottajien avuksi. Hän saattaa tarvitsijoita oikean avun piiriin ja lähtee välillä mukaan esimerkiksi ensimmäiselle käynnille vaikkapa ulosottovirastoon tai A-klinikalle.
"Helpotus saattaa olla heti selvästi nähtävissä. Se antaa voimaa omaan työhön."
Terhi Torikka
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
