Päiväkoti-ikäisistä sisaruksista tuli metsänomistajia – verohyöty ja vastuun väheneminen houkuttelivat mummun lahjoittamaan
Jos haluaa välttyä "ylimääräisiltä" veroilta, omaisuutta kannattaa lahjoittaa perillisille. Jos metsää lahjoittaa alaikäisille, sen hallintaoikeus kannattaa yleensä pidättää määräajaksi lasten vanhemmille.
Lyydia (vas.) ja Linnea Soukko ovat olleet metsänomistajia puolisentoista vuotta eli siitä asti, kun Kyllikki Koskela (oik.) lahjoitti osuutensa metsätilasta lapsenlapsilleen. Satu Soukko sai metsän määräaikaisen hallintaoikeuden. Kuva: Kari SalonenKyllikki Koskelalla on ”kevyt olo”. Hän lahjoitti osuutensa lapsuutensa kotitilasta lapsenlapsilleen.
”Luopumisen tuska on toisilla paha, mutta minulla ei.”
Valtaosa kuolinpesän omistamista 80 hehtaarista on talousmetsää. Lisäksi tilaan kuuluu muutamia asumattomia rakennuksia ja kuusi hehtaaria peltoa, jotka ovat vuokralla.
”Mielenkiintoni ja voimavarani metsänhoitoon olivat menneet. Pari vuotta mietiskelin, että nyt on aika luopua. Kysyin lapsenlasteni vanhemmilta, ovatko he valmiita huolehtimaan metsästä.”
Kun Linnea ja Lyydia Soukon vanhemmat näyttivät suunnitelmalle vihreää valoa, mietintöjensä päätteeksi Koskela lahjoitti metsän nyt 6- ja 4-vuotiaille sisaruksille.
Siihen, että metsänomistus hyppäsi yhden sukupolven ylitse, ajoi verohyöty. Metsää omistavan suvun rahoja säästyi, kun yksiltä lahja- tai perintöveroilta vältyttiin.
Lisää säästöä syntyi siitä, että metsänomistus siirtyi usealle henkilölle. Lahjavero on progressiivinen, eli mitä isomman lahjoituksen tekee, sitä enemmän siitä pitää maksaa veroja. Kun lahjan jakaa kahdelle henkilölle, veroprosentti jää alhaisemmaksi.
Lahjoittaminen sujui ongelmitta. Metsänhoitoyhdistys Karhusta löytyi sukupolvenvaihdosasiantuntija, kiinteistönvälittäjä Marita Säämäki. Hän huolehti, että paperit saatiin täytettyä niin kuin pitikin.
Idea lahjoittamisesta oli lyöty lukkoon helmikuussa 2018, ja saman vuoden elokuussa metsä vaihtoi omistajaa.
Kun metsätilan lahjoittaa alaikäiselle, kannattaa sen määräaikainen hallintaoikeus pidättää joko metsän lahjoittajalla tai lapsen vanhemmalla. Henkilö, jolla on hallintaoikeus, vastaa metsän hoidosta ja saa tehdä siinä hakkuita korkeintaan vuotuisen kasvun arvon verran. Hakkuutulot kuuluvat hänelle.
Jos hallintaoikeutta ei määrätä lahjakirjassa kenellekään, metsä katsotaan lapsen omaisuudeksi. Silloin metsänomistajan edunvalvoja, käytännössä vanhempi, joutuu vuosittain raportoimaan omaisuuden käytöstä Digi- ja väestötietovirastolle eli entiselle maistraatille.
Tässä tapauksessa hallintaoikeus päätettiin pidättää lasten äidille Satu Soukolle 15 vuodeksi. Kun ajanjakso on kulunut, nuorempikin lapsista on täysi-ikäinen.
”Toki he ovat silloin aika nuoria ottamaan vastuuta, mutta tekemällä oppii”, Satu Soukko miettii.
Metsänomistaja ei myöskään menetä yhteiskunnan tukia silloin, kun hallintaoikeus kuuluu jollekulle muulle. Siksi monet vastaavaa lahjoitusta suunnittelevat pidättävät metsän hallintaoikeuden välisukupolvella Soukkoja pidempään, esimerkiksi siihen asti, kun lapsi on 25-vuotias ja oletettavasti opiskelunsa opiskellut.
Hallintaoikeuden pidättäminen alentaa osaltaan maksettavan lahjaveron määrää.
Jos hallintaoikeuden saaja on alle 44-vuotias, hallintaoikeuden laskennallinen arvo muodostuu suurimmaksi. Metsän käyvästä arvosta vähennetään hallintaoikeuden arvo, ja lahjavero määräytyy erotuksen perusteella.
”Omille lapsilleen saa antaa verovapaasti 4 999 euroa kolmen vuoden välein. Siksi pystyin lahjoittamaan lapsille rahan, jolla lahjavero maksettiin”, Satu Soukko jatkaa.
Säämäen mukaan hallintaoikeus kannattaa pääsääntöisesti siirtää välisukupolvelle sen sijaan, että iäkäs lahjan antaja pitäisi sen itsellään. Syy ei ole pelkästään verotuksellinen.
”Nuoremmilla on intoa touhuta metsässä ja hoitaa metsää. Heille ei jää hoitorästejä.”
Säämäki kertoo näkevänsä työssään toistuvasti, että metsä alkaa kiinnostaa toden teolla vasta, kun se on oma.
”Sillä on ihan järjetön merkitys”, Satu Soukko komppaa. Hän kertoo perheensä liikkuvan metsässä paljon enemmän nyt, kun se virallisesti kuuluu heille. Sadun puoliso tekee tietyt metsätyöt itse, mutta myös naisväki retkeilee mielellään. Perheen koti on tunnin ajomatkan päässä Ikaalisissa.
Vasta omistajan vaihtumisen jälkeen metsästä on löytynyt esimerkiksi Huuhkajakallio, oiva makkararetkipaikka. Myös sieniretkellä on käyty.
”Mitä sieniä te tiedätte?” Säämäki utelee lapsilta.
”Herkkusieni, kantarelli, tatti, kärpässieni”, 6-vuotias Linnea Soukko luettelee näppärästi.
”Verojutuissa ei ole olemassa valmista sapluunaa: että tee näin, niin kaikki menee hyvin”, Säämäki huomauttaa. ”Täytyy aina katsoa, mikä ihmisten tilanne on. Pienen verohyödyn takia ei kannata tehdä hölmöä ratkaisua.”
Jos suvussa ei ole metsänhoidosta innostuneita, metsän lahjoittamista järkevämpää voi olla laittaa metsä myyntiin ja jakaa myynnistä saatavat rahat. Varsinkin kuolinpesät ovat monesti riitaisia metsänomistajia, jotka eivät pääse metsän käsittelystä yksimielisyyteen.
Jos suvussa kuitenkin on metsästä kiinnostuneita, sen lahjoitus jo omistajan elinaikana on järkevää.
Säämäki muistuttaa, että monissa tapauksissa metsän voi lahjoittaa sille, jota metsänomistus eniten kiinnostaa, ja toisille perillisille antaa jotain muuta yhtä arvokasta.
Satu Soukon mukaan byrokratiaa on turha pelätä, kun suunnittelee metsän lahjoittamista tai metsälahjan vastaanottamista: ”Siihen saa kuitenkin aina apuja.”
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
