Puunpoltto taajamissa lisää hengityssairauksia
Vaikka puun polttaminen on uusiutuvana energialähteenä ilmastoteko, taitamaton puunpoltto heikentää ilmanlaatua varsinkin tiiviisti rakennetuilla pientaloalueilla.
Puun poltossa syntyy pienhiukkasia, häkää ja hiilivetyjä, jotka kaikki ovat terveydelle haitallisia. Taajamissa puunpoltosta syntyy yhtä paljon pienhiukkasia kuin liikenteestä.
”Pienhiukkaspitoisuudet kohoavat etenkin iltaisin ja viikonloppuisin, kun savu jää leijumaan naapurustoon esimerkiksi kylminä ja tyyninä pakkaspäivinä”, kertoo Helsingin seudun ympäristöpalveluiden ilmansuojeluasiantuntija Maria Myllynen.
Vaikka savun haju saattaa tuntua miellyttävältä, savua ei ole terveellistä hengittää.
”Tutkimuksissa on havaittu puunpolton savuille altistumisen lisäävän lasten hengityselinoireita, kaikenikäisten astmakohtauksia ja yli 65-vuotiaiden kuolemia hengitys- ja sydänsairauksiin” kertoo ylilääkäri Raimo O. Salonen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.
Varovaisen arvion mukaan lisääntynyt sairastaminen maksaa yhteiskunnalle noin 300 miljoonaa euroa vuosittain.
Allergia- ja astmaliitto ja Hengitysliitto peräänkuuluttavat pienpoltolle päästörajoja. Järjestöjen mukaan Suomessa pienpoltonhiukkaspäästöt ovat suuremmat kuin energialaitosten päästöt yhteensä.
Erityisen haitallisena he pitävät roskien polttamista takoissa.
”Palamista voi parantaa pienillä asioilla, kuten latomalla klapit ilmavasti ja sytyttämällä ne päältäpäin”, tutkijatohtori Jarkko Tissari Itä-Suomen yliopistosta kertoo.
Kun puut sytytetään päältä, puusta haihtuvat kaasut palavat tarkemmin ja pienhiukkasia syntyy vähemmän kuin alta sytyttäessä. Kaasut ja pienhiukkaset tekevät piipusta tulevan savun tummaksi.
”Nuohoojalta voi rohkeasti kysyä, missä kunnossa oma takka on ja onko siinä poltettu puuta hyvin. Kun tuntee oman tulisijansa toiminnan, sitä voi käyttää mahdollisimman tehokkaasti ja turvallisesti”, sanoo Espoon piirinuohooja Kim Räsänen.
SUVI NIEMI
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
