Riukujen korjuu kaipaa tehostamista
Puunkorjuu hoitamattomista metsistä on niin kallista, ettei niiden harventaminen kiinnosta ostajia. Tehoa tiheiköiden korjuuseen voisi tuoda harvennusmenetelmä, jossa puut poistetaan kaavamaisesti toistuvilta vyöhykkeiltä.
Systemaattinen energiaharvennus. Fixteri-konee tekee puomilla suoria korjuu-uria metsään, välit jäävät harventamatta. Kuva: Kari SalonenRuotsalaistutkimuksen mukaan niin sanottu systemaattinen harvennus nostaa hakkuun tuottavuutta 10–15 prosenttia.
Menetelmän ajatuksena on, että hakkuukoneen kuljettajan työ tehostuu, jos puut poimitaan kaavamaisesti eikä valikoiden. Puiden valintaan kuluu aikaa, joka on kallista harvennustyömaalla.
Systemaattisessa harvennuksessa käsiteltävältä, esimerkiksi koneen puomin pituiselta ja kouran levyiseltä vyöhykkeeltä hakataan kaikki puut. Välialueet jätetään ennalleen.
Menetelmä voisi soveltua erityisesti hoitamattomiin tiheiköihin, sillä niiden harventaminen on hidasta. Mitä pienempiä puut ovat, sitä kalliimpaa niiden korjuu. Viisisenttisen rangan teko voi maksaa jopa 60 euroa kuutiolta, moninkertaisesti puun arvon verran.
Kalliisti korjattavia, tiheitä metsiä riittää.
Metsäntutkimuslaitoksen (Metla) valtakunnan metsien inventoinnin mukaan Suomen talousmetsistä noin viidellä miljoonalla hehtaarilla ei ole tehty mitään ainakaan 30 vuoteen. Tästä miljoona hehtaaria on kiireellisen harvennushakkuun tarpeessa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
