Lukijalta: Jos omaisuudensuojasta huolehditaan, mielensäpahoittajien rivit harvenevat
Kun ihmiset kokevat saavansa tasa-arvoista kohtelua, asiat etenevät myönteisessä hengessä.
Arvi Pöyhösen mielestä sinänsä tarpeellisten metsäsertifikaattien aiheuttamat kustannukset jäävät nyt yksin metsänomistajien maksettaviksi. Kuva: Maria MiklasMetsänomistajien, joista osa on myös viljelijöitä, omaisuudensuoja on heikentynyt ja on edelleen heikentymässä maa- ja metsäomaisuuteen kohdistuvien rajoitteiden laajentuessa ilman korvausta. Metsän osalta näin on käynyt sinänsä tarpeellisten metsäsertifikaattien myötä, joiden kautta tulleita menetyksiä vähätellään.
Esimerkiksi ellei järeää tukkipuustoa hieman vähäarvoisempaa puuta ole jättää jättöpuuryhmiksi ja tekopökkelöiksi, rahalliset menetykset ha kohden voivat olla satoja euroja. Näinä aikoina arvotonta yhden euron puuta ei edes ole. Pelkällä rankapuullakin on kymmenien eurojen hinta kuutiolta. Muutaman euron menetyksistä puhumiset eivät pidä paikkaansa. Tuleen on helppoa istua toisen housuilla kun omat roikkuvat nätisti henkarissa.
Korvauksia rahallisista menetyksistä ei saa, vaikka luonnon monimuotoisuuden mahdollinen paraneminen koituu koko yhteiskunnan hyväksi. Yhteiskunta käy tarpeen mukaan yksityisten ihmisten kukkarolla, kenellä vain on kiinteää maa ja metsäomaisuutta.
Sanotaan metsäsertifikaatteihin osallistumisen olevan vapaaehtoista. Käytännössä se on pakollista, ainakin jos aikoo varmasti saada puunsa kaupaksi ajan hinnoilla. Tai jos saakin, ainakin leimautuu luonnon suojelun vastustajaksi vaikka ei sitä ole.
Vapaaehtoista ja korvauksetonta metsäluonnon suojelua tarjotaan ja suositellaan. Se on hyvä, kenellä hakkuista pidättäytymiseen on tilaus. Ilmeisesti suosiollisimmin siihen osallistuvat ne, joiden toimeentulo ei ole riippuvainen metsästä. Toisin on esimerkiksi pienten eläkkeiden tai pienmetsän turvin elävien kohdalla.
On huolehdittava, että yksityisomaisuuden menetykset ja korvaukset kohdistuvat tasapuolisesti eri toimintoihin ja ammatteihin. Kun ihmiset kokevat saavansa tasa-arvoista kohtelua, asiat etenevät myönteisessä hengessä.
Jos yksityisomaisuuden suojasta ei tingitä eli korvauksista huolehditaan omaisuudenlajista riippumatta, kuten politiikan kentällä viime vuosina on painotettu, oikeudenmukaisuus toteutuu ja mielensä pahoittajien rivit harvenevat. Näin on myös maa- ja metsätalouden harjoittajien kohdalla.
Arvi Pöyhönen
Suonenjoki
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat



