Opiskelijat pääsivät opettelemaan kulotuksen jaloa taitoa

Opiskelijat varmistavat hosien avulla, että tuli ei etene kulotusalueen ulkopuolelle ympäröivään metsään. Kuva: Rami Marjamäki

Helsingin yliopiston metsätieteen opiskelijat pääsivät tositoimiin tulen kanssa, kun kenttäkurssilla järjestettiin kulotus.

Hakkuualaa poltettiin muutaman hehtaarin alueella lähellä Hyytiälän metsäasemaa.

Opiskelijat pääsivät käytännön kautta opettelemaan, miten kulotus toteutetaan.

"Hauskaa puuhaa! Samalla oppii tehokkaasti uusia asioita metsänhoidosta ja monimuotoisuudesta", kommentoi metsätieteiden opiskelija Anni Järvinen kulotusta.

Osa opiskelijoista oli sytyttämässä paloa, osa valvomassa palon leviämistä ja osa kastelemassa ympäröivää metsää ja huolehtimassa veden saatavuudesta.

"Hauskinta oli seurata, kuinka nopeasti tuli lähtee kuivimmista kohdista leviämään", kertoo sytytysryhmässä ollut Järvinen.

Muutamat opiskelijat viettävät seuraavan yön kipinävahteina metsässä.

"Yöllä oli jotenkin omituinen tunnelma, vähän ku jostain maailmanlopun leffasta", kuvailee metsätieteiden opiskelija Kiia Roininen kipinävartion tunnelmia.

"Hajotettiin pesäkkeitä jäähtymään ja jopa sammutettiin pari kantoa, jotka innostu liekkeihin asti."

Kulotus oli metsänhoidollinen. Suurin osa nykyään tehtävistä kulotuksista on luonnonhoidollisia.

Metsähallitus on luopunut metsänhoidollisten kulotusten tekemisestä ja suorittaa vain luonnonhoidollisia kulotuksia.

Metsänhoidollinen kulotus tähtää metsän uudistumisen, terveyden ja monimuotoisuuden parantumiseen.

Kulotus kohottaa maaperän lämpötilaa pidemmäksi aikaa ja vähentää happamuutta. Tuhka helpottaa puiden ravinteiden ottoa.

Kulotuksen ansiosta hakkuutähteiden määrä on pienempi ja metsänviljely helpompaa.

Palon jälkeen taimien kanssa kilpaileva kasvillisuus menestyy heikommin.

Luonnollisten metsäpalojen määrä Suomessa on nykyisin pieni ja monet paloriippuvaiset lajit ovatkin uhanalaisia. Kulotus lisää näiden lajien elinympäristöjä.

Kulotuksella voidaan myös hillitä juurikäävän ja tuhohyönteisten leviämistä.

Kulotuksen määrä on vähentynyt reilusti viime vuosikymmeninä. Maankäsittelystä alle prosentti on kulotusta.

Sekä FSC- että PEFC-sertifiointijärjestelmät pyrkivät lisäämään kulotettua alaa Suomessa vaatimalla tietyn verran kulotuksia sertifioiduissa metsissä.

FSC vaatii yli 10 000 hehtaaria metsää omistavilta kulottamaan vähintään 3 prosenttia soveltuvien kasvupaikkojen uudistushakkuualasta viisivuotiskaudella.

PEFC:n vaatimuksena on, että 200 000 hehtaarin alalla tulee olla vähintään yksi kulotus vuodessa.

Sertifiointijärjestelmät lukevat kulotuksiin mukaan uudistusalojen, paahderinteiden ja säästöpuuryhmien poltot.

FSC ja PEFC haluavat lisätä kulotuksia paloriippuvaisten lajien selviämisen takia.

PEFC huomioi poikkeuksina, jos kulotuksia ei sääolosuhteiden, resurssipulan tai osaamisen vuoksi pystytä tekemään.

Kulotus koetaan yleisesti kalliiksi ja hankalaksi toteuttaa, sillä se vaatii paljon työvoimaa ja sopivan säätilan.

Kulotukseen ryhdyttäessä tuulen täytyy olla vakaa ja metsämaan tarpeeksi kuivaa.