Tapion henkilöstö tyrmistyi työnantajan esityksestä
Työehtojen heikennyksiä vastaan mietitään vastatoimia. Työnantaja ei halua kommentoida keskeneräisiä neuvotteluja.
Valtaosa Tapiossa työskentelevistä on Luonnon-, ympäristö- ja metsätieteilijöiden liitto Loimu ry:n jäseniä. Loimu ry aloitti toimintansa tämän vuoden alussa, kun Metsänhoitajaliitto, Luonnontieteen Akateemisten Liitto ja Ympäristöasiantuntijoiden keskusliitto yhdistyivät. Kuva: Kari SalonenMetsätalouden kehittämis- ja asiantuntijaorganisaatio Tapion henkilöstö on tyrmistynyt työnantajan esityksestä heikentää työehtoja.
Henkilöstön mukaan työnantaja on irtautunut Suomen metsäkeskusta koskevasta työehtosopimuksesta ja meneillään olevissa työehtosopimusneuvotteluissa on tuotu pöytään muun muassa merkittävä työajan pidennys ilman, että sitä korvataan palkassa.
"Tapion johto kaavailee päivittäisen työajan pidentämistä ja vuosilomien leikkauksia ilman kompensaatiota. Vuosittainen työaika pitenisi vähintään reilulla puolella toista ja enimmillään neljällä viikolla riippuen siitä, kuinka pitkään henkilö on ollut töissä Tapiossa", sanoo neuvottelupäällikkö Jukka Sippola Luonnon-, ympäristö- ja metsätieteilijöiden liitto Loimusta.
Sippola huomauttaa, että kilpailukykysopimuksen mukainen 24 tunnin työajan pidennys ei ole mitään siihen verrattuna, mitä Tapion johto nyt tavoittelee.
Tapiolaisten luottamusmies Airi Matila sanoo, että työnantajan nyt antama esitys heikentää merkittävästi Tapiossa vallinnutta korkeaa työmotivaatiota, sitoutumista työhön ja hyvää työilmapiiriä.
Tapion henkilöstö on jättänyt talon johdolle kannanottonsa ja miettii vastatoimia työnantajan esityksille. Vanha työehtosopimus päättyy tiistaina kuluvan kuun lopussa.
Tapion toimitusjohtaja Panu Kallio ei halua tässä vaiheessa kommentoida keskeneräisiä työehtosopimusneuvotteluja.
Kallio kuitenkin muistuttaa, että Tapio on uudistunut merkittävästi ja sen toiminta- ja kilpailuympäristö on muuttunut.
"Neuvottelut ovat vielä kesken, mutta pyrimme pääsemään ratkaisuun mahdollisimman pian", Kallio sanoo.
Entisestä Metsätalouden kehittämiskeskus Tapiosta muodostettiin kaksi vuotta sitten valtion kokonaan omistama ja valtiolle metsä- ja biotalouden asiantuntijapalveluja tarjoava osakeyhtiö Tapio Oy. Samalla perustettiin muita tahoja palveleva tytäryhtiö Tapio Silva Oy.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
