Käytäntö ja vanhat viisaudet menevät harvoin yksiin verkkokalastuksessa
Harvassa kalastuksen lajissa teoria ja käytäntö eroavat niin paljon toisistaan kuin verkkokalastuksessa. Tervaskantojen ikiaikaiset opit ovat siitä hyvä muistutus.
Isäukko oli hammaslääkäri, mutta hänen ydinosaamisalueensa oli ehdottomasti verkkokalastus. Tämän monet hänen potilaistaan voivat vahvistaa.
Isän opit perustuivat vuosikymmenten kokemukseen pohjoisilta kalavesiltä ja vanhoilta kuusamolaisilta verkkovirtuooseilta Kukka-Jussilta ja Kemma-ukolta saatuihin neuvoihin. Nämä tervaskannot eivät kalastaneet huvikseen, vaan saalis tuli tositarpeeseen syrjäisillä selkosilla, jossa pääravinnoksi haukattiin lunta ja palanpaineeksi hörppäistiin vettä. Tätä jonnet eivät tiedä!
Verkkoukon vinkeet – kuten isä oppeja kutsui – ovat kooste ylisukupolvista hiljaista tietoa, luonnonmerkkien tulkintaa, kalapsykologiaa ja silkkaa salaoveluutta.
Sanomattakin on selvää, että juuri koskaan verkkoreissu ei suju suunnitelmien mukaan. Isän yleisin toteamus verkkoreissun jälkeen olikin lakoninen huokaus venerannassa: ”Paska reissu, mutta tulipahan tehtyä”.
Yritetään silti muistaa tärkeimmät punktit:
1. Sopeudu olosuhteisiin. Vuodenaika, vuorokauden hetki ja sääolot luovat verkkokalastustapahtuman ulkoiset puitteet. Niille ei ihminen mitään voi, pitää vain nöyrästi sopeutua. Yleisessä tiedossa on, että vesille ei kannata lähteä pohjoistuulella. Se vie kalat kattilastakin.
Kukka-Jussin ehdoton sääntö oli myös, että verkot on saatava illalla veteen ennen auringonlaskua.
Elävässä elämässä on kuitenkin harvoin varaa sellaiseen ylellisyyteen kuin muuttumattomiin periaatteisiin. Jos kalamiehen ainoana vapaapäivänä sattuu puhaltamaan pohjoisesta, verkot lasketaan siitä huolimatta. Aina voi uskotella, että keli paranee yön aikana.
Jos hätäinen aurinko vilahtaa horisontin taakse ennen kuin verkkoukot ovat ehtineet kunnolla kylpeä ja nauttia obligatoriset saunajuomansa, jata viritetään vasta hämärissä. Otsalamppu on keksitty.
2. Selvittele verkot huolella. Ennen vesille lähtöä verkot pitää selvitellä kunnolla rannassa. Näin vältetään ikävät komplikaatiot vesillä.
Jos verkkoja on paljon ja miehillä hirveä kiire, ei venevajan seinustalla tuulen riepoteltavina roikkuneita pyydyksiä millään ehdi saada mallikelpoiseen ojennukseen ennen vesille lähtöä. Selvitellään sitten laskiessa.
Tästä itsepetoksellisesta suurpiirteisyydestä seuraa luonnollisesti hirveä sählinki, kun takkuisia pyydyksiä selvitellään järvellä puukon ja perkeleiden avulla.
3. Tarkista kukut ja köydet. Ennen veneeseen nousua on huolehdittava myös, että kukkuja ja kohoja on riittävästi. Sitä varten jokainen muoviastia, joka on joskus mökille tuotu, on käytön jälkeen kasattu rantaan käytettäväksi kohona.
Vuosien mittaan astiat ovat tietysti säiden armoilla hapertuneet. Luonnonvoimien vääjäämättömyydellä mukaan veneeseen valikoituu juuri se pänikkä, jonka kyljessä lymyilee pieni, huomaamaton reikä. Karu totuus selviää vasta seuraava aamuna, kun uponnutta kukkua etsitään kuin Titanicin hylkyä. Ärräpäitä on taas ilma sakeana.
4. Valitse oikeanlainen paino. Painot ja köydet löytyvät samasta rytökasasta kuin kukutkin. Hapertuneet muovinarut ovat katkeilleet, mutta verkkokalastaja yrittää kömpelöillä nakeillaan solmia useasta lyhyemmästä pätkästä pitemmän riimun. Solmuja ährätessä ei tule mieleen, että kiireessä sitaistut solmut joko irtoavat vedessä tai takertuvat verkon liinaan laskiessa ja nostaessa. Mutta ei hätää: kun sotku on suurin, puukko on taas lähinnä.
Verkonpainon tulisi olla sileäpintainen ja pyöreä. Näin se ei tartu verkon liinaan varsinkin noston aikana. Tätä kriteeriä vajan nurkalta löydetty tiiliskiven pätkä ei täytä. Köysi on kyllä helppo sitaista rosoisen murikan ympärille, mutta nostovaiheessa särmikäs paino repii verkkoa satavarmasti. On ajateltava positiivisesti: repeytyneisiin verkon silmiin mahtuu seuraavalla kerralla vähän suurempi kala.
5. Säilytä harmonia. Kun verkkoja vihdoin päästään virittelemään valitulle apajapaikalle, laskijan ja airollisen yhteistyön saumattomuus on tärkeää. Parhaimmillaan he pystyvät lukemaan toisensa ajatukset ilman sanojakin.
Joskus verkon laskija joutuu kuitenkin opastamaan soutajaa hienovaraisesti: ”Souda, saatana! Huopaa, perkele!”
Vuosikymmenten mittaiset mökötysjaksot eivät kipakan dialogin jälkeen ole mitenkään harvinaisia airollisen ja laskijan välillä.
Jos kaikista odottamattomista vastoinkäymisistä huolimatta verkot on saatu jotenkuten roiskaistua veteen ja niitä päästään seuraavana päivänä kokemaan, odotus ehkä palkitaan. Sotkujen, risujen, hakojen, vesikasvien ja käpyjen lisäksi verkossa saattaa olla myös kala. Jos ei tällä kerralla, niin ehkä jo seuraavalla.
Hyvä purenta. Verkkoukko pitelee puikkaria suussaan, kun kädet loppuvat kesken.
Juttu perustuu kirjoittajan eräpäiväkirjamerkintöihin.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
