Pääjohtaja Härmälä: uudessa metsähallituslaissa myönteistä
"Tähän asti valta ja vastuu ovat olleet täällä vähän eri paikoissa", Metsähallituksen pääjohtaja Esa Härmälä sanoo.
Pääjohtaja Esa Härmälä on tyytyväinen eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnan linjaukseen Metsähallituksen taloushallinnon organisoinnista. Kuva: MetsähallitusMetsähallituksen pääjohtaja Esa Härmälä ei torstaina tuoreeltaan halunnut ottaa kantaa eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnan mietintöön metsähallituslaista, koska hän ei ollut perehtynyt siihen riittävästi.
Härmälän mukaan mietinnöstä löytyy myönteisiä linjauksia. Sellainen on valiokunnan kirjaus, joka koskee Metsähallituksen taloushallintoa ja kirjanpitoa.
Valiokunta pitää välttämättömänä, että Metsähallituksen taloushallintoa hoidetaan mahdollisimman yhtenäisesti ja kustannustehokkaasti. Lisäksi julkisten hallintotehtävien eli luontopalveluiden hoitoa koskeva erillinen kirjanpito organisoidaan yhtenäisessä taloushallinnossa Metsähallituksen ja toimitusjohtajan ohjaukseen ja valvontaan.
”Tämä on käytännön toiminnan kannalta hyvin tärkeä ja myönteinen asia. Tähän asti valta ja vastuu ovat olleet täällä vähän eri paikoissa”, Härmälä sanoo.
Metsähallituksen hallitus ja toimitusjohtaja ovat tähän saakka hyväksyneet luontopalvelujen tilinpäätöksen, vaikka heillä ei ole ollut ohjaus- ja valvontamahdollisuutta.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
