Sertifiointiluvut nousussa, käytetystä puusta lähes 90 prosenttia järjestelmissä mukana
Metsäteollisuus ry:n mukaan uusiutuvan energian osuus metsäteollisuuden energiantuotannosta nousi jo yli 90 prosentin.
Tuore raportti kertoo metsäteollisuuden käyttämän puun sertifiointiosuuden olevan jo hyvin lähellä 90 prosentin tavoitetta. Kuva: Timo HeikkalaMetsäteollisuuden käyttämän puun ja kuidun sertifiointiaste kipusi vuonna 2023 87 prosenttiin. Vuonna 2021 vastaava luku oli 84 prosenttia, kertoo Metsäteollisuus ry. Tavoitteena on, että käytetystä puusta 90 prosenttia on sertifioitua.
Ala on tehnyt aktiivisesti lisää toimia metsäluonnon monimuotoisuuden edistämiseksi. Esimerkiksi lahopuuta, järeitä puita sekä lehtipuustoa on aiempaa enemmän.
Myös uusiutuvan energian ja kiertotaloudessa asiat ovat menneet eteenpäin. Järjestön julkaiseman vastuullisuussitoumusten kolmannen väliraportin mukaan esimerkiksi uusiutuvan energian osuus metsäteollisuuden energiantuotannosta on yli 90 prosenttia. Tuotantolaitoksilla käytetystä energiasta jopa 92 prosenttia oli uusiutuvaa vuonna 2023. Tehdasprosesseissa syntyvistä sivuvirroista 95 prosenttia hyödynnettiin vuonna 2023 joko materiaalina tai uusiutuvan energian tuotannossa.
Toimialan ensimmäiset yhteiset vastuullisuussitoumukset julkaistiin vuonna 2012, ja niitä laajennettiin vuonna 2018 kattamaan entistä enemmän myös sosiaalista ja taloudellista vastuuta.
Tavoitteita on samalla tiukennettu, ja sitoumukset ohjaavat alaa entistä vastuullisempaan suuntaan.
Sitoumuksia on yhteensä seitsemäntoista, ja ne jakautuvat kuuden eri teeman alle kattaen kestävän talouden ja hyvinvoinnin, vastuullisena työnantajana toimimisen, metsien kestävän käytön ja monimuotoisuuden edistämisen, ilmastonmuutoksen hillitsemisen, kestävän tuotannon ja kiertotalouden sekä yhteistyön sidosryhmien kanssa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat








