Puukujanne on tärkeä maamerkki maaseudulla – moni vanha kujanne alkaa olla jo elinkaarensa päässä

Valo siivilöityy lempeästi vanhalle vaahterakujalle, jonka tummat rungot kaartuvat kuin suojaksi kulkijan ylle. Kuva: Säde Aarlahti

Kookkaiden jalopuiden, koivujen tai kuusten reunustamat kujanteet ovat tunnelmallisia maamerkkejä. Ne kertovat vanhasta rakennus- ja viljelyperinteestä, ja johtavat usein sinne, missä on jotain pysyvää.

Alun perin puukujanteita istutettiin kaupunkeihin ja maaseudun kartanoihin. Mallia niihin saatiin Euroopan kaupungeista ja hoveista, joissa puukujanteita käytettiin jo keskiajalla. Riveihin ja kujanteiksi istutetut puut edustavatkin puutarhakulttuurin vanhimpia aiheita.

Kaupungeissa puukujanteiden ensisijaisena tehtävänä oli estää tulipalojen leviämistä. Sittemmin kujanteita alettiin suosia myös pappiloiden ja kantatalojen tuloteillä.

Koristeellisuutensa lisäksi korostaa kujanne luonnollisesti myös omistajansa statusta. Puukujan pituudesta ja leveydestä on voitukin helposti päätellä, löytyykö sen päästä linna, kartano, kantatalo vai muuten vain vanha asumus.

Kanta-Hämeessä sijaitsevaan Mommilan kartanoon johtava lehtikuusikujanne on Suomen oloissa ainutlaatuinen. Kuva: Elisa Aarlahti

Monet maaseudun vanhoista kujanteista on istutettu 1900-luvun alussa, mikä tarkoittaa, että ne alkavat olla elinkaarensa päässä. Kujanteiden puista suosituin on koivu, jonka kasvulle sata vuotta on jo varsin korkea ikä. Tammesta tai lehtikuusesta istutetut kujanteet sen sijaan jatkavat vielä kasvuaan.

Kun kujanne ikääntyy, on väistämättä ryhdyttävä miettimään, kuinka puita tulisi hoitaa tai uusia. Leikkaamisella tämä onnistuu vain harvoin, sillä suurten oksien poisto edistää lahovikojen syntyä. Joskus latvuksia voidaan kuitenkin keventää erityisillä pienennösleikkauksilla. Niitä varten paikalle kannattaa kutsua puiden hoitoon erikoistunut arboristi. Hän osaa leikata latvuksia niin, että oksistoon muodostuu mahdollisimman vähän haavapintoja.

Puukujanteen uusiminen olisi parasta tehdä kerralla. Jos kujanteesta uusitaan vain yksittäisiä taimia, kärsivät uudet taimet helposti varjostuksesta. Vanhat puut kykenevät peittomaan ne myös kesäkuumalla, kun kilpaillaan maassa olevasta vedestä ja ravinteista. Myös kujanteen ulkonäkö kärsii, jos sitä reunustavat latvukset vähitellen muuttuvat eri korkuisiksi.

Tasapariset, heleät koivut tekevät kulkutiestä juhlavan. Tie myös piirtyy hyvin esiin maisemassa. Kuva: Elisa Aarlahti

Jos kujanne päätetään uusia, tai istutetaan täysin uusi puukuja, kannattaa sen leveyteen varata ennemmin paljon kuin niukasti tilaa. Istutusetäisyyden olisi hyvä olla 10 metriä, jotta liikenne edelleen mahtuu kulkemaan tiellä. Tälläkin etäisyydellä voidaan olettaa, että latvukset vartuttuaan kasvavat ylhäältä kiinni toisiinsa. Puulajin valinnalla voidaan vaikuttaa siihen, kuinka tuuheaksi ja holvimaiseksi kujanne kasvaa.

Taimien väliseksi etäisyydeksi suositellaan noin 7–15 metriä. Pihlajilla tai pienemmillä puilla taimi­etäisyys voi toki olla tiiviimpi.

Syksy on puiden istuttamisessakin kulta-aikaa, sillä maa on nyt kosteaa, mutta vielä sopivan lämmintä kasvien juurtumiseen. Kujannepuiden istutuksessa taimimateriaaliin tulisi kiinnittää erityisen tarkkaa huomiota. Kujanteeseen valitaan aina reilun kokoisia taimia, joiden alkuperä on mahdollisimman yhtenäinen. Näin kujanteesta kasvaa suorarunkoinen ja tasainen.

Kujannepuun valinnassa on otettava huomioon, kuinka paljon tilaa on käytettävissä. Maaseudulla kuja halkoo usein avaraa maisemaa, jolloin latvukset saavat, ja niiden tuleekin nousta korkealle. Usein puilta toivotaan myös melko nopeaa kasvua.

Rauduskoivu Betula pendula (erikoismuodot taalain-, pirkkalan ja loimaankoivut)

Kujannepuista suosituin hohtavan runkonsa ja kauniin lehvästönsä vuoksi. Nopeakasvuinen, elää noin 100-vuotiaaksi. Ei siedä tiesuolaa. Hieskoivun leveämpi kasvutapa rajoittaa sen käyttöä kujanteissa. Kasvukorkeus 20–25 m.

Hopeasalava Salix alba var. sericea ­’Sibirica’ ja muut pajut

Nopeakasvuisia ja ilmeikkäitä kujannepuita, jotka viihtyvät parhaiten kosteassa ja ravinteikkaassa maassa. Kestävät melko hyvin tiesuolaa ja ilmansaasteita. Puu elää noin 70–80-vuotiaaksi. Vanhemmiten altis myrskyvaurioille. Kasvukorkeus 6–18 m.

Puistolehmus Tilia x vulgaris ja isolehti­lehmus Tilia platyphyllos

Kookkaita ja historiallisia kujannepuita, jotka voivat saavuttaa satojen vuosien iän. Puun runko ja oksat kestävät hyvin kolhuja ja leikkaamista, minkä vuoksi lehmuksia käytetään paljon kaupunkien istutuksissa. Puistolehmus kasvattaa vesoja runkomuhkuroista ja tyveltä. Isolehtilehmuksella tätä ominaisuutta ei ole. Kasvukorkeus 10–25 m.

Metsävaahtera Acer platanoides

Jalopuista nopeakasvuisin. Kasvaa leveä- ja pyöreälatvuksiseksi, kujanteena ­muhkeaksi. Erityisen kaunis syysväreissään. Kasvatuksessa muistettava arkuus tiesuolalle ja runkoviotuksille, joita saattaa aiheutua mm. lumenaurauksissa. Elää keskimäärin 100–150 vuotta. Kasvukorkeus 15–20 m.

Tammi Quercus robur, kartiotammi f. fastigiata

Jalopuu, jonka latvus on vanhana mutkaoksainen ja leveä. Varjostaa kokoonsa nähden vähän. Tammi saavuttaa helposti yli 200 vuoden iän. Sietää hyvin ilmansaasteita, tuulta ja tiesuolaa. Kasvukorkeus 10–25 m, pylvästammilla 8–10 m.

Jalavat Ulmus sp.

Jalavat sopivat ominaisuuksiltaan kujanteisiin kenties kaikkein parhaiten. Ne kestävät hyvin sekä kolhuja että tiesuolaa ja viihtyvät monenlaisilla kasvupaikoilla. Nykyisin jalavien istuttamista kuitenkin vältellään niitä uhkaavien tautien, jalavanpakurin sekä hollannin­jalavataudin, vuoksi.

Serbiankuusi Picea omorika

Kotoista metsäkuusta kapeampi ja tiheämpi, neulasiltaan hyvin tumma. Kujannepuuna hidaskasvuinen. Elinikä noin 100–150 vuotta. Sietää hyvin tiepölyä ja ilmansaasteita eikä ole tarkka maan laadun suhteen. Säilyttää alaoksansa kauniin vihreinä myös vanhempana. Kasvukorkeus 15–25 m.

Siperianlehtikuusi Larix sibirica

Puisto- ja metsäpuu, jota on kasvatettu Suomessa jo 1700-luvulta lähtien. Muuttaa kauniisti väriään eri vuodenaikoina. Latvukseltaan kapeahkon kartiomainen. Saattaa hyvällä kasvupaikalla saavuttaa jopa 300 vuoden iän. Ei siedä märkyyttä. Kasvukorkeus 10–30 m.

Lajivalinnalla ja symmetrialla on suuri vaikutus puukujanteen ulkonäölle. Kuva: Säde Aarlahti