"Tuulen riepottelemina löytyneet taimilaatikot varmasti yksittäistapaus" – yleensä pahvi haudataan metsään
Pahvilaatikot kastuvat taimia kastellessa liiaksi ollakseen kierrätettävissä. Ne on suunniteltu luontoon maatuviksi.MT:n lukija Jorma Rauvola Nousiaisista pahoitteli taimilaatikoiden jättämistä metsään ja tuulen leviteltäväksi mielipidekirjoituksessaan (MT 1.8.).
Metsänhoitoyhdistys Lounametsän johtaja Harri Tasanen kertoo, että ohjeistuksen mukaan taimilaatikot on kuopattava istutusalueelle.
"Niitä ei kannata kerätä eikä kuljettaa, koska pahvi on aivan märkää ja homehtuu helposti. Ohjeistuksen mukaan istuttajat laittavat ne mätästyksessä syntyneeseen kuoppaan ja vetävät kuokalla maata niiden päälle. Laatikot ovat ekologisesti helposti maatuvaa materiaalia."
Tasasen mukaan muut alueen asukkaat eivät ole ottaneet asian tiimoilta yhteyttä.
"Kyseessä on varmasti yksittäistapaus. On mahdollista, että kyseessä on jonkun metsänomistajan omissa metsissään tekemät istutukset tai jonkin toisen firman työmaa."
Metsänistutukseen oli Lounais-Suomessa tänä vuonna erinomaiset olosuhteet. Myös istuttajia löytyi hyvin.
"Jonkin verran on esiintynyt männynneulaskaristetta viime talven jäljiltä. Leuto talvi suosi sienitauteja, samaa ongelmaa on esiintynyt myös luonnontaimissa."
Lue lisää:
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

