Metsävisa kilpaillaan tänä vuonna mobiilisovelluksen kautta omilta kouluilta
Koululaisille järjestettävä Metsävisa järjestetään 40. kerran.Metsävisan finaalissa vastaillaan metsäaiheisiin kysymyksiin tänä vuonna mobiilisovelluksen kautta. Normaalisti finaali on kaksipäiväinen opintomatka.
Varsinaisen kilpailuosuuden jälkeen luvassa on virtuaalinen finaalimatka, jossa tavataan muun muassa hiihdon MM-finalisti Jasmi Joensuu, maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä ja useita metsään liittyvien innovaatioiden parissa työskenteleviä. Matkan juontaa Mikko "Peltsi" Peltola.
Finaaliin valikoitui 21 000 osallistujasta 50 koulunsa parasta eri puolilta Suomea.
Kilpailun pääpalkinto on 500 euroa. Tämän lisäksi 12 nuorta voitti koulutason kilpailussa itselleen kesätyöpaikat metsänhoitoyhdistyksissä.
Finaalia voi seurata torstaina 20.5. klo 12 alkaen Suomen Metsäyhdistyksen sivuilla.
Metsävisoja on järjestetty vuodesta 1982. Lähes 40 vuoden aikana siihen on osallistunut yhteensä yli miljoona yläkoululaista.
40. juhlavuoden kunniaksi käynnissä on Metsävisaan liittyvien muistojen keruukampanja. Omia muistoja voi käydä jättämässä Suomen Metsäyhdistyksen nettisivuilla.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

