Vapo siirtää vesistö-mittaukset Metsolle
Vapo ryhtyy mittaamaan turvetuotannon vesistövaikutuksia reaaliajassa. Vesistömittaukset yritys ilmoitti ulkoistavansa Metsolle, jotta tulokset olisivat puolueettomia ja läpinäkyviä.
Vapo haluaa päätöksellä lisätä liiketoimintansa ympäristövastuullisuutta, yritys kertoi tiedotustilaisuudessa tiistaina Helsingissä.
Vapon viestintä- ja yhteiskuntasuhteiden johtaja Ahti Martikaisen mukaan kansalaisia ja päättäjiä huolestuttavat turvetuotannossa kolme asiaa: turvetuotannon vesistövaikutukset, uhka luonnonsoille sekä se, miten ympäristövaikutuksia mitataan.
”Jo aikaisemmin olemme tehneet sitoumuksia, jotka liittyvät lähinnä vesien käsittelyyn ja kuinka emme enää mene luonnontilaisille suoalueille. Nyt on vuorossa ympäristövaikutusten seuranta”, Martikainen toteaa.
Jatkuvatoimisia mittausasemia tulee kaiken kaikkiaan 30 ja ne sijoitetaan eri puolille Suomea. Tämän vuoden kuluessa mittausasemia asennetaan viisi, Alajärvelle, Ähtäriin, Kiteelle, Taipalsaareen ja Tammelaan. Kaikkien asemien on tarkoitus olla käytössä kesällä 2015.
Keski-Suomen elykeskuksen suunnittelija Pia Högmander pitää automaattisia mittauksia isona parannuksena. Högmander työskentelee turvetuotannon ja metsätalouden vesiensuojelutason kehittämishankkeessa.
”Nykyiset käsinäytteet voivat osua mihin virtaama- tai kuormitustilanteeseen tahansa. Jatkuvalla mittaamiselle kuormitusta voidaan mitata vuorokauden ympäri”, Högmander sanoo.
Jatkuva-aikainen mittaaminen mahdollistaa tiedon vertailemisen eri ajanjaksojen välillä. Lisäksi esimerkiksi tulvien tai rankkasateiden aiheuttamista kuormituksista saadaan tarkkaa tietoa.
Viranomaiset eivät jatkuvatoimisia mittauksia vielä tällä hetkellä vaadi. Vapon uudet mittauslaitteet eivät korvaa perinteistä käsinäytteenottoa, vaan menetelmiä käytetään rinnatusten.
Mittaustieto siirtyy päivittäin keskustietokoneelle, jonka jälkeen Metso tarkastaa mittaukset virheiden varalta. Tämän jälkeen tulokset on tarkoitus laittaa julkisesti nähtäville verkkoon.
Vapo korostaa, että mittauksien käynnistäminen on yritykselle merkittävä taloudellinen panostus. Mittausasemien perustaminen vastaa kustannuksiltaan käsinäytteenoton vuosikustannuksia.
Metso valikoitui kumppaniksi, koska sillä on kokemusta voimalaitosten ja sellutehtaiden päästöjen valvonnasta. Turvetuotannon vesistömittaukset ovat yritykselle kuitenkin uusi aluevaltaus ja mittausmenetelmiä joudutaan vielä hiomaan.
AURA PILKAMA
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
