Lopelta löytynyt kuolleita hirviä
Etelä-Hämeen Lopelta on löytynyt kuolleita hirviä. Elintarviketurvallisuusvirasto Evira selvittää niiden kuolinsyytä .Lopen Sajaniemen kylässä asuva Matti Alasilta löysi tiistaina ennen joulua omilta mailtaan kuolleina ylivuotisen uroshirven ja naarasvasan. Ruhot olivat muutaman sadan metrin päässä toisistaan.
Pellolle kuollut uroshirvi oli löydettäessä vielä lämmin. Ulkoisia väkivallan merkkejä ei näkynyt, ei myöskään mitään kamppailuun viittaavaa.
Alasilta lähetti molemmista kuolleista hirvistä näytteet Eviralle Ouluun. Neljään isoon pakettiin hän laittoi hirvien päät, keuhkot, sydämet, maksat, munuaiset, pernat ja osan suolistosta.
Evira maksaa kulut, lähettäjälle jää vain lähettämisen vaiva. Lähetysohjeet löytyvät nettisivulta http://www.evira.fi
Alasillan mukaan Lopella on lopetettu lisäksi yksi huonokuntoinen hirvi. Naapurikunnasta on huhujen mukaan löytynyt myös yksi kuollut hirvi. Näistä kahdesta ei ole näytteitä Eviraan toimitettu.
Alasillan löytämien hirvien mahoissa oli ruokaa normaalisti. Suolistot olivat tyhjät.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

