Baltiassa vanerintekijä varmistaa raaka-aineen saatavuuden ostamalla metsämaata
Suomessa Latvijas Finierisin tytäryhtiö hankkii Sastamalan tehtaalle koivun toimituspuuna ja erityisesti metsänhoitoyhdistyksiltä.
Timo Uotila (oikealla) ja tehtaanjohtaja Jaakko Aarniveräjä tarvitsevat jatkossa lisää koivutukkeja Sastamalan vaneritehtaalle.Riga Wood Finlandin koivuvaneritehtaan investointi toiseen sorvilinjaan ennakoi hyviä aikoja Sastamalan lähiseutujen koivutukkien myyjille.
Yhtiö on pyörittänyt Sastamalassa sijaitsevaa vaneritehdasta vuodesta 2014 lähtien. Se kuuluu latvialaiseen Latvijas Finieris -konserniin.
"Pääsuma puusta tulee meille sadan kilometrin säteeltä, mutta osa puusta ostetaan kauempaa, esimerkiksi etelärannikolta asti", kertoo Riga Wood Finlandin metsäpäällikkö Timo Uotila.
Yhtiöllä ei ole omaa puunhankintaa, koska Länsi-Suomessa ei oikeastaan ole puhtaita koivikoita.
"Kaikki tukki tulee toimituspuuna. Ostamme myös hankintahakkaajien puuta", Uotila sanoo.
"Erityisesti metsänhoitoyhdistykset ovat meille todella hyviä yhteistyökumppaneita."
Baltian maissa Latvijas Finieris ostaa aktiivisesti metsämaata, jota istutetaan hakkuun jälkeen koivulle. Yhtiö valmistaa vain koivuvaneria.
Uotila arvioi, etteivät sorkkaeläimet ole Baltiassa samanlaisena murheena koivuviljelmillä kuin Suomessa.
"Lumituhot ovat siellä pahempia ongelmia kuin hirvieläimet."
Suomessa koivutukin ostaja toivoo tietenkin, että metsänomistajat kasvattaisivat myös koivua.
"Hirvi on pieni este monella alueella. Mutta koivu on nopeakiertoinen ja lahoriski on nolla, mikä on iso etu kuuseen verrattuna."
Suomessa länsisuomalaisen koivutukin laatu on vaatimattomampi kuin itäsuomalaisen. Latvialaisella mittapuulla Länsi-Suomen koivukin on kuitenkin hyvälaatuista.
Uotila sanoo, että jopa hieskoivu kelpaa sorville, jos tukki ei vain ole laho.
Lue myös: Latvialaisyhtiö tuplaa tuotannon Länsi-Suomen ainoalla vaneritehtaalla
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
