Ilmastonmuutos lisäätulvia Suomessa
Pelastusviranomaiset ohjeistavat riskialueilla miten talot suojataan tulvavahingoilta. Kari Salonen Kuva: Viestilehtien arkistoHuokunan mukaan täytyy kehittää järjestelmät tulvien ennustamiseksi, niistä varoittamiseksi sekä vahinkojen korvaamiseksi. Kaupunkien hulevesitulvia voidaan ehkäistä reitittämällä ja imeyttämällä vettä sekä perustamalla viherkattoja.
Monet pelastusviranomaiset ovat julkaisseet oppaita kotitalouksille. Niissä neuvotaan muun muassa, miten rakennetaan tulvavalli, tukitaan lattiakaivot ja suojataan talon sokkeli.
KATJA KOLJONEN
Asiantuntijoiden ylläpitämä tietopaketti ilmastonmuutoksesta, sen hillinnästä ja siihen sopeutumista on luettavissa nettisivulla ilmasto-opas.fi.
lisätä rakennusten kosteusongelmia ja kiihdyttää betoni- ja tiilirakennusten rapautumista.
Yli-insinööri Mikko Huokuna Suomen ympäristökeskuksesta (Syke) vahvistaa, että tulvat lisääntyvät syksyisin ja talvisin. Sen sijaan kevättulvat saattavat pienentyä ja aikaistua ainakin eteläisessä Suomessa.
Tulvariski vaihtelee alueittain. Syken mukaan Suomessa on 21 merkittävää tulvariskialuetta.
Huokunan mukaan myrskyt ja kutistuva jääpeite voimistavat vedenkorkeuden lyhytaikaisia vaihteluita.
Syke päivittää ennusteensa meriveden tulvakorkeuksista ja antaa sen perusteella suositukset rakentamiskorkeuksista. Tulvariskikartat valmistuvat ensi vuonna. Suunnitelma tulvariskien hallinnasta ilmestyy vuonna 2015.
Tulvia voidaan hallita suunnittelemalla maankäyttöä, säännöstelemällä vesistöjä, ruoppaamalla sekä rakentamalla suojarakenteita ja lisäuomia. Myös kosteikot voivat pidättää pienempiä tulvia.
Ilmaston lämpeneminen ja sademäärien kasvu alkavat vähitellen erottua tilastoissa. Ne eivät mene enää automaattisesti ilmaston luonnollisen vaihtelun piikkiin. Erikoistutkija Kirsti Jylhä Ilmatieteen laitokselta puhui aiheesta eilen ympäristötekniikan messuilla Helsingissä.
Suomen keskilämpötila on noussut sadan vuoden aikana noin yhden asteen. Merkkejä lämpenemisestä on joka puolella: meren pinta ja lämpötila on noussut, kuten myös alailmakehän lämpötila. Arktinen jääpeite on kutistunut ja vuoristojen lumipeite vetäytynyt entistä korkeammalle.
Jylhän mukaan Suomessa lämpötila tulee nousemaan enemmän kuin maapallolla keskimäärin. Eri ennusteiden mukaan keskilämpötila voi nousta jopa 3–5 astetta vuoteen 2100 mennessä, päästömääristä riippuen. Talvet lämpenevät selvästi kesiä enemmän.
Vuotuinen sademäärä lisääntyy noin 10–20 prosenttia. Se tarkoittaa, että vuosikymmenien kuluttua vettä tulee runsaasti läpi vuoden. Rankkasateet yleistyvät etenkin kesäisin. Vastapainona pitkät hellejaksot lisääntyvät.
Ylipäätään yhteiskunnan toimintoja vaurioittavat sääilmiöt lisääntyvät.
”Monet viime vuosina koetut äärevät tilanteet sopivat arvioihin jatkossa yleistyvistä ilmiöistä”, Jylhä toteaa.
Lauhat ja märät talvet voivat
Monet
viime vuosina koetut äärevät
tilanteet sopivat arvioihin jatkossa yleistyvistä
ilmiöistä. «
Ilmasto muuttuu
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
