UPM investoi 98 miljoonaa selluntuotantoon Kymin tehtaalla
Yhtiö arvioi sellun tuotantokapasiteetin kasvavan 700 000 tonnista 870 000 tonniin ensi vuoden loppuun mennessä.
UPM on investoinut selluntuotannon kasvattamiseen kaikilla tehtaillaan vuodesta 2013 lähtien. Kuva: Kari SalonenUPM investoi Kouvolan Kuusankoskella sijaitsevaan Kymin tehtaaseen 98 miljoonaa euroa.
Investointi kasvattaa sellun tuotantokapasiteettia 700 000 tonnista 870 000 tonniin vuoden 22017 loppuun mennessä.
Työt aloitetaan heti. Uudistuksia tehdään puunkäsittelyyn, koivukuitulinjaan, talteenottolaitokseen ja jätevesien käsittelyyn. Uudet laitteet on määrä ottaa käyttöön syksyksi 2017 suunnitellun huoltoseisokin aikana.
"Kymin tehokkuus on ollut erittäin hyvällä tasolla uuden kuivauskoneen onnistuneen startin jälkeen viime vuoden lopulla, joten tunnistimme mahdollisuuksia tuotannon kasvattamiseen edelleen", UPM:n selluliiketoiminnan johtaja Anssi Klinga lausuu tiedotteessa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
