Kortejärvi: Luken raportin tulosten ihmettelyn sijaan katse pitäisi kiireesti kääntää maankäytön ilmastopolitiikkaan
”Sitä ei ole ilmeisesti tutkittu lainkaan, millaista EU:n ja Suomen maankäyttöä ohjaavan politiikan tulisi olla maailmanlaajuinen kysyntä ja hakkuuvuoto huomioiden”, Aarteen kolumnisti Petri Kortejärvi kirjoittaa.
”Hakkuutasoa merkittävästi laskemalla ilmastopoliittiset tavoitteet voitaisiin ehkä saavuttaa, mutta sen seurauksena ilmastonmuutos ei hidastuisi, vaan hyvin todennäköisesti kävisi päinvastoin”, Petri Kortejärvi kirjoittaa. Kuva: Kari Salonen26.2.202509:00
Luonnonvarakeskuksen tammikuussa julkaisema raportti maankäyttösektorin päästöistä ja erityisesti metsien muuttumisesta päästölähteeksi on herättänyt kiivastakin keskustelua. Ihmetystä herättää muun muassa se, että Luken mukaan Suomessa metsämaat ovat kokonaisuutena iso päästölähde, kun Ruotsissa ne ovat puustoakin isompi hiilinielu.
Luken tutkijoiden osaaminen ja jopa motiivit on kyseenalaistettu. Tämä on mielestäni epäasiallista. Suomessa metsäntutkimus on edelleen hyvin korkeatasoista, ja maankäyttösektorin ilmastotase on varmasti pyritty selvittämään mahdollisimman tarkasti. Maaperäpäästöjen kasvu ei tullut tutkimusta seuraaville ihan yllätyksenä. Lainsäätäjille niin kotimaassa kuin EU:ssa se lienee isompi yllätys.
Luken raportin tulosten ihmettelyn sijaan katse pitäisi kiireesti kääntää EU:n ja Suomen ilmastopolitiikkaan. Siinä riittää kritisoitavaa. Maankäyttösektorin, EU-kielellä LULUCF:n, potentiaali ilmastonmuutoksen torjunnassa arvioitiin pahasti pieleen, kun säätelyä vuonna 2013 alettiin suunnitella. Suomessa metsien kasvu oli noususuunnassa, ja kasvun uskottiin jatkuvan. Paperiteollisuuden kriisin takia hakkuutaso oli tuolloin matala.
Nyt tiedetään paremmin. Suomalainen metsäteollisuus on löytänyt kasvavan maailmanlaajuisen kysynnän uudestaan, ja kaukolämmön tuotannossa fossiiliset polttoaineet ja turve on korvattu puulla. Ilmastonmuutoksen torjunnan kannalta kehitys on ollut suotuisaa, vaikka kasvaneiden maaperäpäästöjen seurauksena ilmastotavoitteiden saavuttaminen on mahdotonta.
Tai ehkä se ei ole mahdotonta? Hakkuutasoa merkittävästi laskemalla ilmastopoliittiset tavoitteet voitaisiin ehkä sittenkin saavuttaa, mutta sen seurauksena ilmastonmuutos ei hidastuisi, vaan hyvin todennäköisesti kävisi päinvastoin. Suomalaisen tuotannon vähentäminen ei laske puun maailmanlaajuista kysyntää. Hakkuut siirtyisivät heikomman resurssi- ja ilmastotehokkuuden maihin.
Luken laskelmat maankäyttösektorin päästöistä ja hiilensidonnasta päivittyvät jatkossa. Pidän hyvin todennäköisenä, että maaperäpäästöt kasvavat, vaikka mitä tehtäisiin tai jätettäisiin tekemättä. Näin käy muuallakin kuin Suomessa. Lämpösummien kasvaessa maaperän hajotustoiminta nopeutuu.
Luke ja muut tutkimuslaitokset ovat jo pitkään selvittäneet keinoja, joilla maaperäpäästöjä voidaan hillitä. Suometsien ja -peltojen pohjaveden pinnan hallintaa pidetään ehkä tehokkaimpana keinona päästöjen vähentämisessä ja jatkuvaa kasvatusta konkreettisena keinona tässä. Ojien perkausta tulisi optimoida siten, että pohjavesi asettuu noin 25 senttimetrin korkeuteen.
Menetelmää on jo täyttä päätä suositeltukin. Mikäs siinä, antaahan tämä toivoa. Toivottavasti ei kuitenkaan katteetonta toivoa. Maankäyttösektorin ilmastotoimien toimivuudesta ei liene mitään takeita, kun lämpösummat kasvavat ja sadanta äärevöityy. Kuivat ja kuumat jaksot yleistyvät, ja toisaalta sateiden on ennustettu kokonaisuutena lisääntyvän. Miten pohjaveden pinnan säätäminen miljoonilla hehtaareilla voisi käytännössä onnistua?
Se on kuitenkin varmaa, että laajamittainen siirtyminen jatkuvaan kasvatukseen turvemailla pienentää merkittävästi Suomen puuston hiilinielua.
Taatusti toimivia keinoja on lopulta hyvin vähän, kun suometsien ennallistaminenkin lisää päästöjä toisin kuin aiemmin luultiin. Se on selvää, että suometsää ei kannata raivata pelloksi yhtään lisää ja että ojien perkaamista tarpeettoman syviksi kannattaa välttää.
Maankäyttösektorin ilmastotutkimusta on tähän mennessä tehty vain vallitsevaa ilmastopolitiikkaa vasten. On siis keskitytty tutkimaan sitä, miten nykyisiin LULUCF-tavoitteisiin voitaisiin päästä. Maa- ja metsätalousministeriö on rahoittanut Hiilestä kiinni -tutkimusohjelmaa noin 16 miljoonalla eurolla.
Sitä puolestaan ei ole ilmeisesti tutkittu lainkaan, millaista EU:n ja Suomen maankäyttöä ohjaavan politiikan tulisi olla maailmanlaajuinen kysyntä ja hakkuuvuoto huomioiden, jotta ilmastonmuutos sen seurauksena oikeasti hidastuisi.
Aarteen kolumnisti, metsänhoitaja ja metsänomistaja Petri Kortejärvi (s. 1973) työskentelee metsäasiantuntijana finanssialalla.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
