Kanerva on kankaan kaunis ikikukka

Kanerva kukkii kauniisti, mutta intohimoja herättämättä. Kuva: Vesa-Matti Väärä

Moni on ihmetellyt kanervan pitkään kestävää ja myöhäistä kukintaa – mutta kanerva hämää. Sen kukinta ei ole erityisen myöhäinen eikä pitkä: kanerva avaa kukkansa suunnilleen samoihin aikoihin kuin maitohorsmakin, mutta sen kukinta-aika on lyhyempi, vain pari kolme viikkoa.

Toisin kuin useimmilla muilla kukilla, kanervan teriö ei lakastu eikä karise kukinnan päättyessä vaan kuivuu ja jää hiukan haalistuneena suojaamaan kehittyvää hedelmää.

Syksyllä ja talvella kanervan teriö toimii kuin suolasirotin: tuulen heilutellessa kanervan vartta kodasta irronneet siemenet karisevat yksi kerrallaan jäykiltä terälehdeltä.

Kanervan kukissa on runsaasti mettä ja kukissa vierailee monenlaisia hyönteisiä.

Tärkeimpiä pölyttäjiä taitavat kuitenkin olla huomaamattoman pienet ripsiäiset, jotka viettävät lähes koko elämänsä kanervan kukissa. Kanervaripsiäisen koiraat ovat hyönteismaailman oblomoveja: ne kyhjöttävät kukissa ja odottavat, että naaraat saapuisivat heitä tervehtimään! Ulos kukasta törröttävä emin luotti toimii toisista kukista saapuvan ripsiäisen laskeutumisalustana ja samalla kukka pölyttyy.

Myös mehiläiset viihtyvät kanervikossa. Kanervahunaja on aromikasta ja tummaa. Hyönteisvierailujen loppumisesta huomaakin parhaiten kanervan kukinnan päättymisen.

Ikikukkaominaisuutta käytetään hyödyksi syksyllä, jolloin ruukkukanervia myydään pihojen ja parvekkeiden koristeeksi. Pelkän kanervan nimellä myydyt kasvit ovat yleensä kellokanervaa, ja kotoinen kanervamme myydään sen tieteellisellä nimellä Calluna.

Meillä kanervaa ei kovin usein kasvateta puutarhakasvina, mutta Brittein saarilla on kanervasta jalostettu lukuisia värikkäitä tai muuten muodoltaan poikkeavia lajikkeita. Luultavasti useimmat lajikkeet menestyisivät meilläkin.

Kanerva on kuivien kankaiden – Cajanderin kanervatyypin kankaiden – valtavarpu. Se o runsas myös karukkokankailla ja kuivahkoilla kankailla, missä valtavarvun aseman perii jo puolukka. Paremmilla mailla tiheä puusto varjostaa niin paljon, ettei kanerva kunnolla menesty. Kuivien kankaiden ja kallioiden lisäksi kanervaa kasvaa karuilla rämeillä, joilla se on usein valtavarpuna.

Meillä kanerva ei juuri herätä intohimoja, mutta toisin on Brittein saarilla. Siellä voisi puhua suorastaan kanervansuojeluliikkeestä. Itse kanervakasvi ei ole mitenkään uhanalainen, mutta suojelijat haluavat säästää ylänköjen kanervanummet.

Suuri osa nummien suojelijoista on metsästäjiä, jotka ajattelevat tietenkin omaa harrastustaan. Kanervanummien kotoperäinen eli endeeminen nummiriekko on haluttu saalis ja metsästyksen alkupäivä, tavallisesti 12. elokuuta, ”Glorious Twelfth”, on samanlainen merkkipäivä kuin meillä sorsajahdin alku. Riekkokannan uhkana on nummien liiallinen laidunnus ja muuttaminen mäntymetsiksi.

Nummiriekko syö kesällä ja talvella muiden kasvien ohella kanervaa. Kanerva on myös tärkeä lammaslaidunten rehukasvi. Myös erilaiset kauriit syövät kanervaa erityisesti talvella. Kanerva ei näytä kovin herkulliselta kasvilta, mutta niin riekko, lammas kuin kauriitkin syövät nuoria verson kärkiä. Sekä riekkonummia että lammaslaidunten kanervikkoja nuorennetaan ajoittain polttamalla.

Meillä ei taida olla havaintoja sen paremmin kanalinnuista kuin hirvistäkään kanervan syöjinä, mutta olettaisin sen kyllä niillekin maistuvan. Pienemmissä eläimissä on lukuisia kanervan syöjiä, mutta useimmilla on niin erinomainen suojaväri, että ne jäävät huomaamatta. Hyönteiselämän runsaudesta epäsuorana osoituksena on kasteisena aamuna kanervikossa näkyvien hämähäkinseittien lukuisuus.