Venäjän-tilaukset kannattelevat metsäkonevalmistajia
Euroopan talouden heikot näkymät ovat hyydyttäneet metsäkonemarkkinat. Kauppa on romahtanut Keski-Euroopassa. Myös Ruotsissa moni asiakas on siirtänyt koneinvestointia odottamaan parempaa aikaa.
Eurooppaa selvästi vilkkaammin myynti on sujunut Venäjälle. Sekä Ponsse että Komatsu Forest ovat saaneet suuria tilauk-
sia Venäjältä.
Ponssen toimitusjohtajan Juho Nummelan mukaan markkinoiden kehitystä on nyt vaikea arvioida pitkälle.
Ponsse aloitti väen lomautukset ja siirtyi yhteen työvuoroon viime vuoden lopulla. Kahteen vuoroon palattiin helmikuussa. Talouden epävarmuudesta kertoo se, että lomautuksia on taas tiedossa.
”Joudumme jälleen hieman sopeuttamaan, koska tilauskirjat eivät ihan riitä siihen, että tehdas pyörisi täysillä. Siirrymme muutaman viikon päästä taas yhteen vuoroon”, Nummela sanoo.
Puu liikkuu Nummelan mukaan hyvin ja asiakkailla on töitä. Konekauppa takkuaa kuitenkin varsinkin Euroopassa.
”Ruotsissa ja Keski-Euroopassa on vaikeuksia. Suomessa menee vielä suhteellisen hyvin, vaikka ei täälläkään missään huipputilanteessa olla.”
Nummela kehuu Ponssen pärjänneen Venäjällä, mikä on auttanut yhtiötä eteenpäin. Myös Yhdysvalloissa ja Kanadassa on näkyvissä myönteisiä merkkejä, kun rakentaminen elpyy ja sen vetämänä sahatavaran kysyntä kasvaa.
Metsäkonemarkkinoiden nopeat muutokset ovat näkyneet myös Komatsu Forestilla, joka varoitti viime vuoden lopulla 24 ihmisen irtisanomisesta yhtiön Uumajan kokoonpanotehtaalla Ruotsissa.
Uumajassa kootaan Komatsun metsäkoneet, joihin suuri osa komponenteista tulee Suomesta.
Irtisanomiset kuitenkin peruttiin, kun tilauskirjat täyttyivät lähinnä onnistuneiden Venäjän kauppojen ansiosta.
Komatsu Forest Oy:n toimitusjohtaja Timo Korhonen sanoo, että töitä riittää ainakin syksyyn.
”Nyt tilauksia on sen verran, ettei vähennykseen ole tarvetta.”
Tulevan syksyn kauppaa Korhonen arvioi varovaisen toiveikkaasti.
”Odotamme, että syksyllä tilanne olisi positiivisempi.”
Logsetin toimitusjohtajan Esa Rantalan mukaan yhtiön koko väki on töissä ja toistaiseksi on päästy porskuttamaan täysillä.
”Markkinatilanne on kuitenkin haastava ja tilauskanta ollut erittäin sahaava.”
Puuta korjataan Rantalan mukaan vauhdilla ja koneet kuluvat.
Näin luontaista kysyntää syntyy. Rahoituksen järjestäminen investointeihin on kuitenkin vaikeutunut viime aikoina.
”Paljon riippuu siitä, kuinka konekaupan rahoitus kehittyy”, Rantala sanoo.
Metsäkonevalmistajista synkin tilanne on John Deere Forestrylla, joka ilmoitti viime viikolla yhteistoimintaneuvotteluista. Keskustelut 150 työpaikan vähentämisestä aloitettiin Joensuussa ja Tampereella.
John Deere Forestryn toimitusjohtajan Timo Kyttälän mukaan myynti on pudonnut niin paljon, ettei enää selvitä lomautuksilla kuten vuonna 2009.
JUHA KAIHLANEN
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
