Kaupunki hankki Rovaniemelle harvahavuiset kuuset – yrittäjät päättivät pistää paremmaksi
Kuusia on tänä vuonna istuttamassa kaikkiaan 24 yritystä.
Kuusihankkeen puuhamies kannustaa mukaan vastaaviin kuusitalkoisiin myös muita kaupunkeja ja yrityksiä. Myös nykyiseen porukkaan mahtuu mukaan taas ensi vuonna. Kuva: Markku VuorikariViime vuonna Rovaniemen kaupunki hankki monen mielestä kaupungin keskustaan liian harvahavuiset kuuset. Niinpä joukko kaupungin yrittäjiä päätti toimia, jotta kaupunkiin saadaan parempaa joulumieltä. Paikalliset yrittäjät tuovat kuuset Rovaniemelle myös tulevana talvena.
Yrityksen pystyttävät kuuset paikoilleen 9. marraskuuta.
Kuusihankkeen puuhamies ja matkailuyrittäjä Janne Honkanen kertoo Maaseudun Tulevaisuudelle, että hän sai viime vuonna sekä asiakkailta että matkailualan yrityksensä työntekijöiltä palautetta kaupungin harvahavuisista kuusista. Eräänä sunnuntaina Honkanen päätti toimia ja meni pystyttämään kaupungille aiemmin hankkimiaan kuusia. Viime vuonna kuusiprojekti sai niin hyvän vastaanoton, että sitä päätettiin jatkaa myös tänä vuonna.
"Tuli ajatus, että, jos saisimme kohotettua yrittäjien keskuudessa talkoohenkeä ja samalla auttaisimme kaupunkia osallistumalla näihin joulutalkoisiin", Honkanen kertoo.
Kuusia on tänä vuonna istuttamassa kaikkiaan 24 yritystä. Mukana on Honkasen mukaan yrityksiä yhden hengen yrityksestä kauppakeskukseen saakka.
"Ajatus on näyttää, mihin yhdessä pystymme", Honkanen sanoo.
Kuusihankkeen puuhamies kannustaa mukaan vastaaviin kuusitalkoisiin myös muita kaupunkeja ja yrityksiä. Myös nykyiseen porukkaan mahtuu mukaan taas ensi vuonna.
"Toivottavasti muutkin kaupungit saavat tästä jotain inspiraatiota", hän lisää.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
