Hoitotoimenpide
Pystykarsinnalla lisätään
oksattoman tyvitukin määrää
ja parannetaan metsikön
taloudellista tuottoa. Se
soveltuu parhaiten hyvä-
laatuiseen männikköön
tai rauduskoivikkoon.
Havupuita karsitaan kevät-talvella tai keväällä, koivuja
heinä–elokuussa.
Karsittavien puiden tulee
olla noin 10 metriä pitkiä ja
10–13 senttiä paksuja. Tällöin oksatonta puuta ehtii kasvaa riittävän paksu kerros ennen päätehakkuuta.
Rungon tyveltä poistetaan kuolleita ja eläviä oksia
4–6 metrin korkeuteen.
Eläviä oksia poistetaan vain
vähän, jotta elävä latvus säilyy riittävän pitkänä.
Hehtaarilta karsitaan noin 400 parasta, suoraa runkoa.
Ne valitaan siten, että ne
voidaan kasvattaa pääte-
hakkuuseen asti.
Karsinta tulee tehdä huolellisesti. Oksaan ei saa jäädä
pitkää tappia eikä sen ympärillä olevaan kuoreen vaurioita.
Huolellisesti sahattu tai
leikattu oksa kyljestyy
nopeasti, eikä leikkauskohdasta pääse lahosieniä puuhun. Myös pihka antaa luonnollisen suojan.
Lähde: Metsänhoitoyhdistysten Palvelu MHYP Oy
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
