Hygienia- ja pakkaustuotteilla kysyntää
Paperimarkkinoilla tuottajien tilauskirjat ovat täyttyneet vaihtelevalla menestyksellä helmikuun aikana riippuen paperilajista ja markkina-alueesta, kertoo paperi- ja sellumarkkinoita seuraava Foex.
Pakkaus- ja hygieniatuotteiden kysyntä on petraantunut. Hintaneuvottelut on käyty ja hinnankorotuksista ilmoitettu. Graafisilla paperilajeilla ei mene hyvin ja hintaneuvottelut ovat niiden osalta vielä käynnissä.
Myös Yhdysvalloista on saatu rohkaisevia uutisia, joiden mukaan voimapahvin tuotanto on kasvanut 3 prosentilla viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.
Aikakauslehtipaperilla oli alkuvuodesta hyvä startti, mutta nyt kysyntä on hiljentynyt. Hiljentyminen johtuu osittain keskeneräisistä hintaneuvotteluista.
Tonni aikakauslehtipaperia maksoi 680 euroa tonni.
Kopiopaperin kysyntä on aikakauslehtipaperia suurempaa. Tonni kopiopaperia maksoi 854 euroa.
Globaalisti markkinasellun toimitukset vähenivät yli 13 prosentilla tammikuussa edellisvuoden joulukuuhun verrattuna. Euroopassa sellutoimitukset päinvastoin lisääntyivät 5 prosentilla.
Tonni havusellua maksoi viime viikolla 625 euroa ja lehtisellu 599 euroa.
SARI PENTTINEN
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
