Pekilo-sieni tekee metsäteollisuuden sivuvirroista proteiinia
1970-luvulla kehitelty menetelmä on saanut uutta puhtia. Sienen avulla metsä- ja ruokateollisuuden sivuvirroista tulee proteiinia.Kotimaiset kasvipohjaiset proteiinituotteet alkavat olla arkipäivää kauppojen hyllyillä. Perinteisten tofun, soijarouheen ja linssien rinnalle löytyy runsain mitoin myös lihaa muistuttavia tuotteita.
Uusi suomalaisinnovaatio hyödyntää metsä- ja ruokateollisuuden sivuvirtoja kasviperäisen proteiinin valmistuksessa.
”Sivuvirrat pumpataan terästankkeihin, joissa Pekilo-sieni käyttää niissä olevia ravinteita raaka-aineena omaan kasvuunsa. Pekilo-sieni siis poistaa biologista kuormaa kyseisistä virroista syödessään niistä esimerkiksi sokereita, orgaanisia happoja ja muita orgaanisia yhdisteitä”, kertoo tuotetta valmistavan eniferBio-yrityksen toimitusjohtaja Simo Ellilä.
Tankkeihin ajetaan jatkuvasti sivuvirtoja ja niistä myös poistuu koko ajan nestettä, jossa on Pekilo-rihmastoa. Rihmaston saa eroteltua nestevirrasta suodattamalla.
Sitten rihmasto pestään ja kuivataan, ja valmis Pekilo-jauhe kuljetetaan loppukäyttäjille rehu- tai ruokateollisuuden raaka-aineeksi.
Pekilo-jauhe korvaa rehuissa soijaa ja kalajauhoa sekä ruokakäytössä eläinproteiineja ja etenkin erilaisia proteiini- ja kuituraaka-aineita.
Pekilo-menetelmä on kehitetty jo 1970-luvulla, mutta tuolloin se ei saavuttanut suurta suosiota. Samanlainen kohtalo oli 1980-luvulla ruokakäyttöön kehitetyllä brittiläisellä Quorn-sieniproteiinilla. Sille ei pitkään löytynyt paljoakaan kysyntää, mutta nykyisin Quornia on saatavilla suomalaisissa kaupoissakin.
Ellilä uskoo, että Pekilo-jauheella on nyt valoisampi tulevaisuus kuin 50 vuotta sitten. Niin vaikuttavat uskovan muutkin, sillä Pekilo-jauhe palkittiin marraskuussa Metsä360-tunnustuspalkinnolla.
Palkinto nostaa esiin metsän jalostusarvon kasvuun tähtääviä tekoja. Se jaettiin tänä vuonna kolmatta kertaa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat




