Mistä energia hankitaan hämärinä ja tuulettomina päivinä? Tuuli ja aurinko eivät riitä energialähteiksi
Siirtolinjat hävittävät altaan valtavat alueet metsiä ja peltoja. Siksi tuotannon pitäisi sijaita mahdollisimman lähellä kulutusta.Monien mielikuvissa menneillään olevan hyökkäyssodan loputtua palattaisiin takaisin halvan energian ja sähkön aikaan. Näin ei kuitenkaan ole. Niin sanottu vihreä siirtymä tulee lohkaisemaan ison siivun tavallisen kansan ostovoimasta.
Suomen oloissa aurinko ei talvisin juuri paista ja tuuli puhaltaa, kun sille tuulelle sattuu. Kesällä kyllä saamme kännykät ladattua ja suihkuvedet lämmitettyä aurinkopaneeleilla ja tuulimyllyillä, mutta talvisin näillä ratkaisuilla on luvassa hampaiden kalistelua hämärissä pirteissä.
Aurinko- ja tuulivoimaa on tähän asti pyritty tuottamaan hyvinkin kaukana asutuskeskuksista ja teollisuuslaitoksista. Varsinkin siirtolinjoja ja teitä varten joudutaan tuhoamaan Lapin ja Helsingin väliltä laajoja metsä-, pelto- ja vesistöalueita. Samaan aikaan EU vaatii Suomea ennallistamaan suot, metsät ja järvet 1950-luvun tasolle.
Suomessa yksityisomaisuuden pakkolunastaminen infraa varten on helppoa ja halpaa, mutta luonnonsuojelun ja ihmisten maksukyvyn kannalta olisi järkevämpää säilyttää metsäenergia ja turve mukana energiapaletissa ja säästää hiilinieluja.
Järkevästi toteutettuna tuuli- ja aurinkovoimalla toki on omat mahdollisuutensa yhtenä energian tuotantomuotona. Voimalat pitäisi kuitenkin rakentaa mahdollisimman lähelle pääasiallisia käyttökohteitaan.
Aurinkoon ja tuuleen investoivilla tulisi olla velvollisuus myös kertoa, mistä energiaa hankitaan silloin, kun on pimeää tai tuulimyllyt seisovat paikoillaan. Nuo voimalat eivät myöskään saisi päätyä ulkomaalaiseen omistukseen joten meitä ei sitäkin kautta taas alettaisi rahastaa.
Ilmaston lämpenemisestä on kovasti murehdittu, mutta jos liikaa rupeamme energiahuoltoamme laskemaan tuulen ja auringon varaan, lämpenemistä on syytä ruveta suorastaan kädet ristissä toivomaan.
Matti Hirvonen
eläkeläinen
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat







