Metsähallituksentulostavoite pitää
Maa- ja metsätalousministeriö asetti Metsähallituksen tulostavoitteeksi 115 miljoonaa euroa tälle vuodelle. Tuloksen oletetaan siis säilyvän lähes ennätyksellisellä tasolla, johon se viime vuonna nousi.
Tulostavoite on mitoitettu niin, että Metsähallitus voi saavuttaa myös luonnon monimuotoisuuteen, virkistyskäyttöön, työllisyyteen sekä porotalouteen ja saamelaiskulttuuriin liittyvät yhteiskunnalliset velvoitteensa.
Näistä syistä metsien käyttöä on rajoitettu reilulla puolella miljoonalla hehtaarilla.
”Tuloskunnon säilyminen korkealla tasolla on hyvä asia Pohjois- ja Itä-Suomen työllisyydelle. Metsähallituksen metsien hyvä tuottokyky tuo työmahdollisuuksia alan työntekijöille ja urakoitsijoille”, ministeri Jari Koskinen (kok.) lupaa.
Metsämaan myyntiä jatketaan vielä tänä vuonna entisellä tasolla, mutta jatkossa irtopalstojen myyntiä on tarkoitus vähentää.
Lisäksi Metsähallitus panostaa metsänhoitoon ja tienrakennukseen.
MT
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
