Epäonnisen kalastusretken pelastaa vanha kunnon katiska

Taktinen reservi. Vedestä nousee katiska, jonka saalis pelastaa hauenkalastajan päivän. Kuva: Jarno Mela

Meridiesel jumpsuttaa leppoisasti. Turkulainen Mika Elo ohjaa kymmen­metrisen Avocado-­veneensä kohti ruovikon lähestulkoon sulkemaa Särkilahtea.

Lattekahvin väristä vettä ei ole kölin alla kuin vajaa metri.

”Keväällä täältä tuli verkolla yli 13-­kiloinen hauki”, kippari markkinoi lahtea kalakavereilleen, jotka lataavat virveleitään veneen takasillalla.

Odotukset korkealla. Ensimmäiset heitot ruovikon reunaan nostavat kalamiehen pulssia. Kuva: Jarno Mela

Tiirat ovat jo kalastuspuuhissa ja harmaahaikara suorittaa ylilennon laiskoin siiveniskuin.

Tuuli hönkii pohjoisesta, mutta ei se lahden perukassa paljon tunnu. Hauenkalastuksen alkuseremonioihin kuuluu myös aikaisempien mahti­saaliiden verestys. ”Muistatkos silloin kerran Ahvenanmaalla…”

Yleinen elämänkokemus opettaa, että hauet kyttäilevät saaliskaloja ruovikon reunassa tai sen kätköissä. Sinne siis.

Katiskasta nousee kalasaalista. Kuva: Jarno Mela

Iso vene ei ole ketterin alus pienellä lahdella, mutta Elo ohjaa sen ammattilaisen ottein heittoetäisyydelle ottipaikoista.

Toivemittarin osoittimet ovat tapissa, kun ensimmäinen heitto lennättää ärsyttävän houkuttelevan Professori- uistimen potentiaaliseen hotspottiin. Viisari laskee tasaista vauhtia alaspäin heitto heitolta. Ei nykäystäkään.

Kalastajat tietävät olevansa selkä seinää vasten. Elon sumpussa oli vielä edellisenä päivänä muutama hauenvonkale edellisiltä reissuilta, mutta yön aikana vesipumppu meni rikki, eikä haukipankista ole nyt apua.

Se ei jää reissun ainoaksi vastoin­käymiseksi. Jossakin vaiheessa vasta­ladatun kelan siima kietoutuu variksen­pesää muistuttavalle sykkyrälle. Sitä selvitellessä menee tehokasta peliaikaa hukkaan. Ei hyvältä näytä.

Tunnelma laskee. Hauki ei ole syönnillään. Se jurottaa jossakin samean veden syövereissä ja pitää paastopäivää. Nyt otetaan miehestä mittaa.

Olkavarsi alkaa krampata. Kalamiehen lihakset huutavat hoosiannaa, kun sadat heitot puskevat maitohappoa heitto­käteen. Tuumaustauon paikka.

Kuuluu sihaus, jota lapinmies kutsuu sopulin aivastukseksi. Huurteinen tölkki löytää tiensä kalastajan huulille, joiden välistä viimeisen puolen tunnin aikana on kuulunut vain painokelvottomia voimasanoja.

Janne Rautio kokoaa lounaan lajeista, jotka yleensä heitetään yli laidan. Kuva: Jarno Mela

”Ois mulla tuossa noita katiskojakin”, Elo osoittaa ruovikon edustalla kelluviin kohoihin. Vaatii melkoisen henkisen taistelun, ennen kuin vapakalastajan psyyke taipuu turvautumaan passiivivälineisiin. No, jos mikään muu ei auta.

Puoshaka heilahtaa etukannella ja nappaa katiskan narun ylös. Suolaveden patinoima pyydys nousee raskaasti vedestä ja tuo mukanaan kohtuullisen näytteen vetelää pohjamutaa.

Mutta on siellä muutakin. Pyydyksen perällä sätkii kymmeniä ahvenia, muutama pikkukuha, useita erilaisia särkikaloja – ja kiemurteleehan siellä pari haukeakin. Vapautettuja kuhia lukuun ottamatta kaikki mukaan vain.

Rannalla odottaa mies, joka tietää, että kalasta kuin kalasta saa kunnon evästä, jos vain osaa. Kalakokki Janne Rautio ei suotta kutsu itseään Kalatalous­ministeriksi.

Hetken aikaa köökin puolella häärättyään hän kantaa pöytään ensimmäiset tiiserit.

”Saaristolaisleivän päällä kraavi­haukea villiyrteillä ja parit haukicevichet! Olkaapa hyvät!”

Taas sopuli aivastaa.