Lääninhallitukset antoivat luvat 48 suden kaatamiselle Ruotsissa
Ruotsissa vuoden 2026 sudenmetsästyksen tavoitteena on vähentää susikanta 270 yksilöön.Ruotsin lääninhallitukset ovat julkaisseet tänään perjantaina päätöksensä ensi vuoden sudenmetsästyksestä. Vuoden 2026 susijahdissa saa Ruotsissa kaataa yhteensä 48 sutta. Nämä jakautuvat kuuteen eri lääniin.
Södermanlandin läänissä saa kaataa kaksitoista sutta. Lisäksi Örebron läänissä saa kaataa 18 sutta, Länsi-Götanmaan läänissä kuusi sutta, Västmanlandin läänissä kuusi sutta ja Taalainmaan ja Västmanlandin läänin rajaseudulla saa kaataa kuusi sutta.
Sudenmetsästystä ei kuitenkaan järjestetä lainkaan Värmlannin eikä Gävleborgin läänissä. Syynä on susikannan väheneminen näillä alueilla.
Metsästettävien susien määrä kasvoi viime vuodesta, jolloin Ruotsissa saatiin ammuttua 25 sutta.
Viimeisimmän tiedon mukaan Ruotsissa on noin 355 sutta. Hallitus on aiemmin ilmoittanut, että susikannan alarajaa lasketaan asteittain. Ruotsi on päättänyt susikannan suotuisan suojelutason viitearvoksi 170 sutta ja on raportoinut sen EU:lle.
Sudenmetsästys alkaa Ruotsissa 2. tammikuuta ja voi jatkua enintään helmikuun 15. päivään asti. Viime vuonna metsästys oli ohi vain muutamassa viikossa.
Metsästykseen sovellettavat ehdot on esitetty kunkin lääninhallituksen päätöksessä. Kaikkien sudenmetsästykseen osallistuvien on esimerkiksi pystyttävä osoittamaan sijaintinsa digitaalisesti jälkikäteen koko metsästyksen ajan. Tämä vaatimus koskee sekä metsästäjiä että metsästyskoiria.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat






