EU:n lakimylly jauhaa suurta metsäpakettia ‒ tämä juttu kertoo, mistä on kyse

EU:n monilonkeroinen ja vaikeaselkoinen lakipaketti aiheuttaa huolta metsäalalla. Kuva: Jarno Mela

Vehkajärveläisen metsätilan pihassa Kangas­alla vanha ja uusi kasvavat rinnakkain. Pihapiirin vanha tammi kurottelee oksiaan kohti uutta kesää, ja pihan laidalla pörhistelee metsänomistaja Outi Petterssonin istuttama visakoivikko. Tila on pieni, mutta monenlaista on vireillä. Entisellä pellolla kasvavaan rauduskoivikkoon istutettiin toissa kesänä pakurikääpää lisätulojen lähteeksi.

Pettersson harppoo vanhan kuusikon siimekseen ja pohtii, joko pian olisi päätehakkuun aika. Naapurin puolella kirjanpainajat ovat iskeneet pariin puuhun. ”Mietityttää, ettei se vain lähde leviämään epidemiaksi.”

Hakkuita miettii moni muukin suomalainen metsän­omistaja. Puulla on hyvä kysyntä, mutta osa miettii myös, kannattaako hakata nyt, ennen kuin EU-komissio säädöksineen panee kapuloita rattaisiin. Pettersson ymmärtää niin sanottuun aavistushakkuuseen päätyneitä metsänomistajia, vaikka ei itse siihen ryhtyisi.

”En ole tehnyt Brysselin suunnitelmien ja valmistelujen perusteella mitään ratkaisuja. Minulle metsän­hoidolliset perusteet ovat ensisijaisia päätöksenteossa.”

Huolissaan hän silti on. Vaikuttaa siltä, että Brysselin tavoitteissa ja toiveissa on isoja riskejä. ”Jos esimerkiksi tulee sellainen linjaus, että tietyn ikäiset vanhat metsät pitää aina suojella, niin ollaanko meillä pian sellaisessa tilanteessa kuin Keski-Euroopassa, missä hyönteistuhot ovat tappaneet valtavia metsäalueita”, hän ihmettelee. ”Päällimmäinen tunne on, että huolestuttaa.”

Kuusia tappava kirjanpainaja ahertaa työssään. Kuva: Lari Lievonen

Petterssonin ja monen muun suomalaisen metsänomistajan kantama huoli tiukentuvista säädöksistä liittyy EU:n voimakkaasti ajamiin lakialoitteisiin ja niiden vaikutuksiin suomalaiseen metsätalouteen. MT:n keväällä teettämässä Metsätutkakyselyssä hieman yli 40 prosenttia vastaajista sanoi EU:n sääntelysuunnitelmien vähentävän kiinnostusta harjoittaa metsätaloutta.

Lakiuudistusten taustalla on metsäluontoon ja ilmastonmuutokseen perehtyneiden asiantuntijoiden tyly ­arvio: hiilinielut hupenevat, kun metsiä hakataan liikaa ja samalla luontokato kiihtyy. Huolen jakavat miltei kaikki, mutta myrkyllisen kehityksen kääntämisen keinoista väännetään kättä.

Kun saksalaisen Ursula von der Leyenin johtama EU:n komissio aloitti kaksi ja puoli vuotta sitten työnsä, se kuunteli ennen muuta ympäristö- ja ilmastoviisaita, joiden mielestä kriisin kulmakerroin kohti huonompaa on karmea. He suosittelivat Brysselin päättäjille, että enemmän kuin kaikki se, mitä on tehtävissä, pitää nyt tehdä.

Siitä tuli von der Leyenin komission politiikan Betlehemin tähti, jota lähdettiin seuraamaan. Komission raamattu on EU:n vihreän kehityksen ohjelma eli Green Deal, joka on pilkottu useiksi strategioiksi ja lainsäädäntöhankkeiksi. Monet niistä vaikuttavat sekä suoraan että epäsuorasti suomalaiseen metsätalouteen.

Mielipiteet Green Dealistä, metsiä koskevasta esityskokonaisuudesta, jakautuvat metsien tulevaisuudesta huolta kantavien keskuudessa. Luontokatoa ja ilmastonmuutosta torjuvien mielestä kaikki se, mitä EU:n metsä­strategian alla edistetään, on jokseenkin yksiselitteisesti hyvää. Huolta kannetaan lähinnä siitä, suojellaanko metsiä riittävällä vauhdilla ja riittävästi.

Metsätalouden piirissä Green Deal ja EU:n uuden metsästrategian tavoitteista rakentuva asetus- ja direktiiviesitysten ”himmeli” sitä vastoin hirvittää.

Kokonaisuuden ja sen yhteisvaikutusten todellisia ymmärtäjiä on vähän – myös himmelin rakentajissa. Siksi ilma on edelleen sakeana kärkeviä vastakkaisia näkemyksiä siitä, mitä EU:n lainsäädäntömyllyn lopputuotteen pitäisi tai ei pitäisi olla.

”Komission ensisijainen tavoite on vähentää metsien ja puun käyttöä. Ei haluta nähdä, että uusiutuvalla puulla voidaan korvata uusiutumattomia raaka-aineita”, MTK:n metsäjohtaja Marko Mäki-Hakola moittii.

”Kaikkein olennaisinta tässä on ilmastokriisi ja toisaalta luontokatokriisi. Jos niitä ei ratkaista, kaikki muu on toisarvoista”, WWF:n johtava metsäasiantuntija Mai Suominen sanoo.

Metsäteollisuus, joka vartioi ennen muuta sitä, että raaka-­ainetta riittää Suomen tehtaille, arvostelee kitkerästi metsäaloitteiden epäselvää kokonaisuutta. Yritysten on vaikea hahmottaa, miten se vaikuttaa erityisesti hyvän kysynnän siivittämien sellutehtaiden puun saantiin.

Sekavuudesta huolimatta teollisuuden edustajat löytävät esitysviidakosta muutaman huolestuttavan punaisen langan. Huolestuttavin niistä on avohakkuiden merkittävä vähentäminen. Avohakkuu on komission ympäristösiiven silmissä yksiselitteisen paha asia, jota pitäisi viimeiseen asti välttää.

Tämä lyö läpi metsästrategiassa, uusiutuvan energian direktiivissä, metsäkatoasetuksessa sekä vielä keskeneräisessä ennallistamisasetuksessa. Myös kestävän rahoituksen luokittelujärjestelmään ollaan uittamassa avohakkuiden rajoituksia. ”Tähän me suhtaudumme hyvin kriittisesti”, Metsäteollisuus ry:n metsäjohtaja Karoliina Niemi sanoo.

”Komissio korostaa oikeastaan vain puurakentamista, mutta globaaleilla markkinoilla erilaisten puupohjaisten tuotteiden, pakkausten, hygieniatuotteiden, erikoispaperien, tekstiilien, biokemikaalien ja biopoltto­aineiden kysyntä kasvaa”, hän perustelee.

Teollisuutta ärsyttää se, että EU-komissiossa ja parlamentissa keskitytään moittimaan tehometsätaloutta ja sivuutetaan puun merkitys fossiilisten raaka-aineiden korvaajana.

Itä-Suomen yliopiston metsätalouden suunnittelun professori Timo Pukkala korostaa, että EU:n komissio tarkoittaa nimenomaan avohakkuiden vähentämistä ja jatkuvapeitteisen kasvatuksen lisäämistä painottaessaan eri esityksissä ”closer to nature” -metsätaloutta. ”Jos halutaan, että metsät Suomessa muistuttavat enemmän luonnonmetsiä, avohakkuun määrää pitäisi vähentää 70–80 prosenttia”, Pukkala sanoo.

Hän tähdentää, että jatkuvapeitteisen kasvatuksen tuottamista tukeista saa paremman hinnan kuin sellutehtaille menevästä tasaikäisesti kasvatetusta kuitupuusta. Siksi jatkuvapeitteinen malli on Pukkalan mielestä metsänomistajan etu.

Jatkuvapeitteisellä metsänkasvatuksella tai jatkuvalla kasvatuksella tarkoitetaan metsätaloutta, jossa vältetään avohakkuuta. Hakkuut voidaan tehdä esimerkiksi suurten puiden poimintana tai pienaukkoina.

Avohakkuista luopumista perustellaan EU-aloitteissa luonnon monimuotoisuuden lisäämisellä. Myös se on metsänomistajalle periaatteessa hyvä asia. Monimuotoinen metsä ei ole yhtä altis tuholaisten, esimerkiksi kirjanpainajien hyökkäyksille.

Monimuotoisuusvaikutuksista tosin kiistellään. Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Matti Koivulan mukaan tasaikäisissä metsissä on koko kiertoaika huomioiden enemmän lajeja kuin jatkuvan kasvatuksen metsissä.

Uudistushakkuun jälkeen metsään viljellään uusi puusukupolvi esimerkiksi istuttamalla taimia. Kuva: Sanne Katainen

Komission tavoite vähentää metsien talouskäyttöä kulminoituu EU:n biodiversiteettistrategiaan ja keskeneräiseen ennallistamisasetukseen. Strategian mukaan 30 prosenttia maa- ja metsäalueista pitäisi suojella ja kolmannes tästä pitäisi olla tiukkaa suojelua vuoteen 2030 mennessä.

Suojelutavoite on kova. Varsinkin, jos suojelualueet määritellään ja niihin sitoudutaan ympäristöjärjestöjen toiveiden mukaan maakuntakohtaisesti koko Suomessa. EU-tavoitteita koskeva määrittely ja sitoumustyö on jo aloitettu.

Etelä-Suomen metsistä vain noin kolme prosenttia on suojeltu. Jos tavoitteisiin yritetään päästä alueellisesti, erityisesti kuitupuuta nielevän teollisuuden on otettava tuotantolaitosten sijoituspaikat ja tulevaisuuden investoinnit uudelleen harkintaan.

Suojelutavoitteiden saavuttaminen edellyttää vääjäämättä myös yksityismetsien suojelua. ”Sitoumustyön tärkein viesti on, että kaikissa metsissä ei voi tehdä kaikkea, mutta Metso-ohjelman tapaan suojelun pitäisi tapahtua vapaaehtoisesti ja oikeudenmukaisesti”, ­WWF:n Suominen sanoo.

Lopullista esitystä ennallistamisesta valmistellaan Brysselissä edelleen, mutta julkisuuteen vuotaneiden tietojen perusteella kokonaiskuvaa voi jo hahmottaa. Ihmisten toimilla ekologisesti huonoon kuntoon saatetuista maa- ja vesialueista 30 prosenttia pitäisi ennallistaa vuoteen 2030 mennessä. Vuonna 2040 ennallistettuna pitäisi olla 60 prosenttia ja vuonna 2050 peräti 90 prosenttia huonokuntoisiksi määritellyistä alueista.

Metsähallituksen johdolla tehdyn esiselvityksen mukaan vuoden 2030 tavoite tarkoittaisi Suomessa noin 1,2 miljoonan hehtaarin ennallistamista, joka maksaisi reilut 1,7 miljardia euroa. Metsien osuus arvioidusta kokonaishehtaarimäärästä on noin kolmannes eli jotain 500 000 hehtaarin molemmin puolin.

Alustavaa vaikutusarviointityötä johtanut Metsähallituksen erikoissuunnittelija Santtu Kareksela luonnehtii vuoden 2050 tavoitetta ”todella kovaksi jutuksi”. MTK:n Mäki-Hakola puolestaan pitää ennallistamista pahimmassa tapauksessa ”todellisena pommina”.

Petterssonin syksyllä 2020 istutetut kuusenalut ovat selvinneet hyvin ankarasta talvesta. Työ ja raha eivät ole menneet hukkaan. Hakkuuaukko on oikeastaan niin pieni, että sen olisi voinut jättää uudistumaan ympäröivien puiden siemenistä, mutta omistaja halusi varmistaa uuden metsän kasvuunlähdön istuttamalla.

Tällaista toimintaa meillä on totuttu pitämään hyvänä metsänhoitona. Ajatus pakkosuojelusta ei tunnu Petterssonista lainkaan hyvältä. ”Jos Brysselistä lähdetään sanelemaan, mitä suomalainen yksityinen metsänomistaja voi tai saa tehdä, se sotii oikeustajua ja omaisuuden suojaa vastaan”, hän sanoo.

”Jos olisin vaikka kiinteistösijoittaja, kuka hyväksyisi, että yksi kolmesta sijoitusasunnostani olisi pantava pois markkinoilta. Se tuntuu hurjalta.”

Petterssonista ja hänen perheestään tuli 14 vuotta sitten metsänomistajia sattumalta – tarkoitus oli ostaa vapaa-ajan asunto, mutta metsä tuli mukana. Sen jälkeen metsä on vienyt konetekniikan diplomi-insinöörin mennessään. ”Se, että meistä tuli metsänomistajia, tuntui tosi hienolta. Toisaalta oli perhosia vatsassa, kun ei tiedetty mitään. Tuossa se metsä on: sille pitäisi kai jotakin tehdä, mutta ei ollut mitään tietoa, mitä.”

Outi Pettersson päätti perehtyä asiaan, ja mitä pitemmälle hän pääsi, sitä enemmän hän halusi tietää. Tähän mennessä hän on opiskellut metsurin tutkinnon, käynyt lisäkursseja ammattikorkeakoulussa, tullut valituksi metsänhoitoyhdistyksen hallituksen puheenjohtajaksi ja perustanut aloitteleville metsänomistajille koulutusta tarjoavan yrityksen.

Mitä enemmän hän on metsiin perehtynyt, sitä vakuuttuneemmaksi hän on tullut siitä, että tulevaisuudessa metsät ovat suomalaisille entistäkin tärkeämpiä. ”Fossiilisista raaka-aineista on päästävä eroon. Jos metsistä ei pidetä huolta, koko maailmalla on edessään aika huono tulevaisuus.”

Pettersson on innokas kokeilemaan uusia puulajeja ja kasvatustapoja tilallaan. Kuusen ja visakoivun lisäksi metsässä kasvaa tervalepän ja lehtikuusen taimia. Kun pinta-alat ovat pieniä, taloudellinen riskikään ei ole kokeiluissa suuri, hän perustelee.

Jatkuvalla kasvatuksella on hänen mielestään paikkansa, mutta realisti pitää olla. ”On kiistämättä paikkoja, joihin jatkuva kasvatus ei sovi. Ja jos metsää on kymmeniä vuosia hoidettu tasaikäisenä, ei sitä ole mahdollista muuttaa. Kun avohakkuut suunnitellaan hyvin ja maisema-arvot huomioiden ja säästöpuut jättäen, se on hyvä valinta.”

Hiiliviljely olisi Petterssonille myös varteenotettava vaihtoehto. Tällainen metsänhoito, jossa metsänomistaja saa korvauksen metsän hiilinielujen ylläpitämisestä, on saanut kannatusta EU:ssa. ”Se on varmasti ihan hyvä ajatus, kunhan pelisäännöt ovat selkeät. Eniten siinä mietityttää, onko sellainen toiminta oikeasti aitoa hiilinielujen lisäämistä”, Pettersson pohtii.

Outi Pettersson uskoo, että tulevaisuudessa metsät ovat suomalaisille entistäkin tärkeämpiä. ”Fossiilisista raaka-aineista on päästävä eroon. Jos metsistä ei pidetä huolta, koko maailmalla on edessään aika huono tulevaisuus.” Kuva: Jarno Mela

Brysselissä toimivat jäsenmaiden metsälobbarit muistuttavat, että hiilinielut ovat Green Dealistä vastaavan komission hollantilaisen varapuheenjohtajan Frans Timmermansin lempilapsi. Kun Green Deal julkaistiin, Timmermans korosti painokkaasti, että juuri metsänielujen avulla EU saavuttaa kunnianhimoiset päästötavoitteet.

Komission esitys hiilinielujen määristä on kuitenkin maltillinen ja ilmeisesti myös jää sellaiseksi. EU:n alueella tavoitellaan 310 megatonnin eli miljoonan hiilidioksidiekvivalenttitonnin tavoitetta. Suomessa pitäisi päästä 17,8 megatonniin.

Kun kaikki metsätalouteen vaikuttavat EU-aloitteet ynnätään yhteen ja otetaan huomioon kestävän rahoituksen luokittelujärjestelmä eli taksonomia, on selvää, että metsänomistajan tulonmuodostus ei enää voi perustua pelkkään puun myyntiin. Jatkossa sille, joka suojelee, ennallistaa ja huolehtii, etteivät hiilinielut hupene, pitää maksaa korvauksia. Kuka maksaa, mistä kassasta ja millä perusteilla? Sitä haarukoidaan.

EU:n komissio valmistelee parhaillaan raameja EU:n laajuiselle hiiliviljelylle eli metsien osalta hiiltä sitovalle metsänhoidolle. Samaan aikaan meneillään on kansallisia hankkeita, joissa mietitään kattavia pelisääntöjä ekologisille kompensaatioille, eli sille, että metsänomistaja torjuu luontokatoa.

Metsänomistajalle kaikki tämä tarkoittaa parhaim­millaan sitä, että hiilinieluista sekä suojelluista ja ennallistetuista alueista maksettaisiin tiettyjen yhteisesti sovittujen kriteerien perusteella. Omistajat voisivat myös kartuttaa ”kredittejä”, joita luontokatoa tai hiilidioksidipäästöjä aiheuttavat tahot ostaisivat kompensaatioksi.

Kompensaatioista on olemassa paljon kansallisia ja kansainvälisiä esimerkkejä, mutta yhtenäinen uskottava järjestelmä puuttuu. Liian usein sama metsäala ”rahastetaan” moneen kertaan.

EU-parlamentin ympäristövaliokunnan linjaus uusiutuvasta energiasta hiertää Suomen kaltaisissa metsätalousmaissa. Valiokunnan kannan mukaan suoraan metsästä tulevaa puuainesta, kuten energiarankaa, ei jatkossa pidä lainkaan lukea uusiutuvaksi energian lähteeksi. Kuva: Kimmo Haimi

Avohakkuulinjausten, biodiversiteettistrategian, ennallistamisen ja hiilinielujen koon lisäksi puubio­massan käyttö energialähteenä tuo lisäjännitettä metsätalouteen. Puun käyttö uusiutuvana energianlähteenä herättää intohimoja, koska puulla on iso merkitys monien jäsenmaiden energiapaletissa. Sekä komissiossa että EU-parlamentissa suhtaudutaan voittopuolisen kriittisesti puubiomassan energiakäyttöön.

Uusiutuvan energian direktiivi on muovautumassa siihen suuntaan, että metsäteollisuuden sivuvirtoina syntyvä puubiomassa hyväksytään, mutta suoraan metsistä tulevaa pääsääntöisesti ei. MTK:n Mäki-­Hakolan mukaan pahimmillaan se tarkoittaa, että ensiharvennuksista tuleva nuori puu ja oksat sekä latvukset varsinaisista hakkuista eivät kelpaisi energiapuuksi.

EU-parlamentin ympäristövaliokunnan mielestä suoraan metsästä tulevaa energiaa ei jatkossa pidä lainkaan lukea uusiutuvaksi energian lähteeksi. MTK:n laskelmien mukaan Suomessa tämä tekisi 20 terawattitunnin loven uusiutuvien osuuteen energiapaletissa.

Uusiutuvan energian direktiiviä pidetään jäsenmaiden metsäammattilaisten keskuudessa malliesimerkkinä siitä, että Brysselin virkamiehet eivät tiedä, mistä puhuvat eivätkä ota huomioon, että metsätalous tarvitsee pitkäjänteisyyttä ja ennakoitavuutta.

MT:n komissiolähde myöntää puutteen. Komissiossa ja myös sen pääosastoilla on ennen muuta ”generalisteja ja poliittisen hallinnon ammattilaisia”. Siitä huolimatta he ruotivat ankarasti esimerkiksi Suomen avohakkuita ja turvemaiden käyttöä. Se närästää metsätalouden edustajia.

Ei vähiten siksi, että komissio pyrkii metsätalousasioissa luisuttamaan lisää valtaa Brysseliin. Perinteisesti on lähdetty siitä, että jäsenmaat päättävät itse metsäasioista. Green Dealin myötä yhä isompi osa metsäkysymyksistä luetaan kuitenkin osaksi ympäristön- ja ilmastonsuojelua. Siinä valta ja vastuu kuuluvat EU-koneistolle.

Tätä komissio käyttää varapuheenjohtaja Timmermansin johdolla hyväkseen. Metsäalan vaikuttamistyötä Brysselissä pitkään tehneiden mukaan maatalouden pääosastolla olisi jopa muutettu organisaatiota niin, että metsäasioita on siirretty ympäristön kestävyydestä vastaavaan yksikköön.

Europarlamentaarikko Petri Sarvamaan (kok.) mielestä vallan luisuttamista tapahtuu ja se henkilöityy Timmermansiin. ”Hän on asettanut omat tavoitteensa ja vie niitä eteenpäin. Siksi täällä pitää olla koko ajan valppaana, että tasapaino säilyy”.

MT:n komissiolähteet korostavat, että Timmermans aseenkantajineen on ottanut opiksi ja loiventanut linjauksia. Palaute pohjoisista metsätalousmaista on ollut ”hyvin selkeää” ja komission puheenjohtaja von der Leyen on komentanut Timmermansia ”kuuntelemaan metsäasioissa nimenomaan Pohjoismaita”.

Jäsenmaiden valtaa kaventaa myös se, että yhä suurempi osa metsää koskevasta EU-lainsäädännöstä on asetuksia. Ne pitää panna toimeen sellaisenaan. Kansallisen pelivaran sallivia direktiivejä on vähemmän.

Lisäksi metsäasioissa, esimerkiksi ennallistamisessa ja kestävän rahoituksen luokittelujärjestelmässä eli taksonomiassa, käytetään delegoituja asetuksia. Jäsenmaiden neuvosto ja parlamentti voivat hyväksyä tai hylätä ne. Sisällöstä päättää komissio ja komissio voi myös tehdä sisältöön muutoksia lyhyellä varoitusajalla.

Vihreiden europarlamentaarikko Ville Niinistö torjuu delegoituihin asetuksiin kohdistuvan kritiikin. Hän muistuttaa, että niiden avulla ja komission johdolla asioita saadaan vietyä nopeammin eteenpäin. Se on useimmiten pienten maiden etu. Neuvostossa kaikki jäsenmaat pyrkivät vetämään kotiinpäin ja suuret määräävät tahdin.

Komissiosta viestitetään samaa ja muistutetaan, että lähes poikkeuksetta delegoituihin asetuksiin päädytään ”jäsenmaiden toivomuksesta”.

Outi Pettersson epäilee, että yksi suurimpia kompastuskiviä EU:n byrokraattien kanssa on virkakoneiston puutteellinen ymmärrys luonnon kehityksestä. ”Metsä muuttuu aina. Se kasvaa, tulee myrskyjä ja lumituhoja. Kymmenen vuoden päästä se on joka tapauksessa erilainen.” Kuva: Jarno Mela

Vehkajärvellä paistaa välillä alkukesän lempeä ilta-­aurinko, välillä ropsahtaa sadekuuro niskaan. Luonto näyttää ihmiselle voimiaan. Outi Pettersson uskoo, että luonnon kanssa metsänomistajat pärjäävät ja EU:takin tarvitaan, vaikka sieltäkin välillä tulee yllättäviä kylmiä suihkuja. Töitä on puskettava molemmilla saroilla, toimettomaksi ei auta jäädä.

Petterssonilta heruu myös ymmärrystä EU-päättäjille. Hän kertoo eläneensä suurimaan osan elämästään tietämättä metsistä mitään, ja vaikuttaa siltä, että moni EU:ssa joutuu tekemään päätöksiä samanlaiselta pohjalta. ”Jos itse joutuisi mepiksi, niin selvähän se on, ettei kaikista asioista voi tietää. Lisäksi eri maissa on aivan erilaiset lähtökohdat ja omistussuhteet.”

Pettersson epäilee, että yksi suurimpia kompastuskiviä on luonnon kehityksen ymmärtäminen. ”Metsä muuttuu aina. Se kasvaa, tulee myrskyjä ja lumituhoja. Kymmenen vuoden päästä se on joka tapauksessa erilainen. Ei luonnossa ole mitään pysyvää olotilaa, että tämä on ikuisesti tällainen, kun ei vain tehdä mitään.”

Hänen mielestään Bryssel ei saa kahmia päätösvaltaa suomalaisesta metsänhoidosta. ”Toivottavasti suomalaiset mepit ja edunvalvojat yhdessä muiden pohjoismaiden edustajien kanssa saavat järjen äänen vietyä. Luonto on Euroopassa hyvin erilaista, ja sitä pitää pystyä myös käsittelemään hyvin erilaisilla tavoilla”, hän pohtii. ”En ylipäänsä tiedä, miten asia on kääntynyt niin, että Bryssel on ulottamassa valtaansa suomalaiseen metsään. Eihän sen niin pitänyt mennä.”

Monen metsänomistajan ja puunjalostuksesta leipänsä tienaavan usko koko EU-jäsenyyden mielekkyyteen on karissut varapuheenjohtaja Timmermansin hankkeiden myötä. Venäjän hyökkäys Ukrainaan kuitenkin kallisti vaakakuppia toiseen suuntaan.

”EU:n kautta on tullut paljon hyvää, ja Eurooppa on kohtuullisen iso poliittinen vaikuttaja, kun vain löydetään yhtenäinen linja. On vain löydettävä sellaiset keinot, joilla voidaan yhdessä vähentää uusiutumattomien raaka-aineiden käyttöä ja riippuvuutta itärajan takaa tulevista raaka-aineista.”

Pettersson odottaa malttamattomana jo sienisesongin alkua: hänelle metsä on paljon muutakin kuin vain puita. ”Haaveissa on omistaa tulevaisuudessa vähän enemmän metsää. Haluan, että lapseni saavat aikanaan metsän hyvässä kunnossa ja että siitä on heille iloa ja hyötyä.”