Ylläksen Kesänkijärvellä pääsee tänä kesänä kalastamaan maksutta – kalastuslupa on silti hankittava
Metsähallitus lopettaa kirjolohien istuttamisen Kesänkijärveen. Maksuttomien kalastulupien tavoitteena on saada kalastajat pyytämään jo istutetut kalat pois, ennen kuin Kesänkijärvestä avataan kalojen vaellusyhteys muuhun vesistöön.
Ylläksen Kesänkijärven muutosten taustalla on laajempi Metsähallituksen suuntaus, jossa pyritään eroon niin sanotuista istuta ja ongi -kohteista. Kuva: Tuomo KesäläinenMetsähallitus on aloittanut tänään maanantaina ilmaisten kalastuslupien "myymisen" Eräluvat-palvelussa Ylläksen Kesänkijärvelle.
Vaikka lupa on ilmainen, tulee se hankkia ennen kalastamista, Metsähallitus kertoo tiedotteessa.
”Aiomme lopettaa vieraslaji kirjolohen istutukset Kesänkijärveen. Haluamme, että kalastajat pyytävät jo istutetut kalat pois, ennen kuin Kesänkijärvestä avataan kalojen vaellusyhteys muuhun vesistöön”, kalastuksen erityisasiantuntija Markku Vierelä Metsähallitukselta kertoo tiedotteessa.
Kesänkijärvessä on voimassa ely-keskuksen asettama onki-, pilkki- ja viehekalastuskielto vuoteen 2025 saakka. Järvessä ei saa siksi kalastaa ilman vesialueen omistajan lupaa.
Kesänkijärven kalaesteen poistolla pyritään laajentamaan vaelluskalojen elinpiiriä kansallispuiston puolelle Kesänkiojaan.
Muutosten taustalla on laajempi suuntaus, jossa pyritään eroon niin sanotuista istuta ja ongi -kohteista. Sellaisiin istutetaan yleensä pyyntikokoisia kirjolohia, minkä jälkeen kalastajat pyytävät ne samankokoisina pois.
Metsähallitus on viime vuosina lakkauttanut useita tappiollisia kirjolohikohteita. Tänä kesänä lakkautetaan esimerkiksi Änäkäisen kirjolohikohde Lieksassa.
Tilalle perustetut, uudet kalastuskohteet ovat luonnonkalakohteita. Niitä pyritään hoitamaan kalojen elinympäristöä parantamalla niin, että luontainen kalasto menestyy ja sitä voidaan kestävästi kalastaa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat






