BBC: Etiopia rikkoo ennätyksen puiden istutuksessa
Kuivuudesta kärsivässä Etiopiassa metsäkatoa on tapahtunut koko 1900-luvun ajan.
Etiopiassa varaudutaan ilmastonmuutoksen ja torjutaan metsäkatoa istuttamalla puita. Arkistokuva. Kuva: Satu LehtonenBBC uutisoi maanantaina, että Etiopiassa istutettiin yhden päivän aikana 350 miljoonaa puuta. Istutusmäärän uskotaan olevan maailmanennätys.
Aiempi maailmanennätys yhden päivän aikana istutettujen puiden määrässä oli Intiasta vuodelta 2016, jolloin 800 000 vapaaehtoista istutti yli 50 miljoonaa puuta.
Etiopian pääministerin Abiy Ahmedin johtaman istutusprojektin tavoitteena oli vastata metsien häviämisen ja ilmastonmuutoksen ongelmiin.
Ilmastonmuutoksen uskotaan lisäävän Etiopian kuivuusongelmaa.
Etiopian maapinta-alasta aiemmin 35 prosenttia oli metsää, mutta metsäala pieneni 1900-luvun aikana vain neljään prosenttiin.
Istutusprojekti tavoittelee jopa 4 miljardin kotimaisen puun istutusta.
Etiopiassa suljettiin julkisia toimistoja, jotta vapaaehtoiset pääsisivät istutustöihin.
Lue alkuperäinen juttu: Ethiopia 'breaks' tree-planting record to tackle climate change.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
