JaktJournal: Metsästäjä sai tuomion Ruotsissa – vamman saanutta metsästyskoiraa ei viety eläinlääkäriin
JaktJournalen kertoo Ruotsissa tapahtuneesta luolajahdista, jossa luolakoira sai vamman kuonoonsa. Metsästäjä ei vienyt koiraa eläinlääkäriin vaan päätti hoiti koiran vammat itse. Päätöstä arvioitiin lopulta hovioikeudessa saakka.
Hovioikeudessa pohdittiin, olisiko koira pitänyt viedä eläinlääkäriin vammojen takia. Kuva: Sanne KatainenMetsästäjä päätti hoitaa luolajahdissa repeymän kuonoonsa saaneen saksanterrierin vammat itse pesemällä ja puhdistamalla haavan ja seuraten sitten, ettei se tulehdu. Joku oli tehnyt tapahtumasta nimettömän ilmoituksen lääninhallitukselle, joka puolestaan teki ilmoituksen poliisille. Tämä johti siihen, että mies sai syytteen eläinrääkkäyksestä.
Kaksi jälkikäteen vaurioita arvioinutta eläinlääkäriä totesivat, että jos koira olisi tullut suoraan eläinlääkäriin, kuonoon olisi ommeltu tikkejä. Toinen eläinlääkäreistä arvioi vamman muutaman viikon kuluttua sen tapahtumisesta. Hän totesi, että terrieri voi hyvin ja että vamma oli melkein parantunut.
”Kaikki vammat aiheuttavat jonkin verran kipua, mutta on epävarmaa, kärsikö koira tästä vammasta. Saksanterrieri on erittäin kivunkestävä koirarotu", eläinlääkäri totesi kuulusteluissa. Toinen eläinlääkäri arvioi koiran vammoja kuvien avulla. Hän sanoi uskovansa, että koiran kipua olisi voitu vähentää, jos se olisi viety suoraan eläinlääkäriin.
Käräjäoikeuden vapautti metsästäjän syytteistä. Tuomiosta kuitenkin valitettiin ja nyt hovioikeus on päätynyt päinvastaiseen ratkaisuun.
”Koiralle jäi vammat, jotka näkyvät vielä kolme viikkoa vamman tapahtuman jälkeen. Vammat ovat niin laajoja ja niillä on sellainen sijainti, että koiran omistajan olisi pitänyt ottaa yhteyttä eläinlääkäriin tarkempaa tutkimusta varten”, kirjoittaa hovioikeus tuomiossaan. Metsästäjä sai 30 päiväsakkoa eläinsuojelulain rikkomisesta.
JaktJournal: Jägare döms för att inte ha tagit hund till veterinär
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat




