Puuala tarvitsee osaajia, mutta ammatillinen koulutus kuihtuu – opettajat näkevät syynä peruskoulun muutokset

Juha Jokinen ja Arto Anetjärvi esittelevät tuolia, joka valmistui viime vuonna hienopuuseppien Taitaja-kisan kilpailutyönä. Kuva: Rami Marjamäki

Peruskoulun päättävistä yhä harvempi lähtee toisen asteen oppilaitokseen puusepän opintoihin. Hakijamäärien väheneminen on johtanut koulutuksen karsimiseen.

"Joka vuosi Suomessa lopetetaan toisen asteen oppilaitoksista puualan opintolinjoja", kertoo tulevaisuuden hienopuuseppiä kouluttava lehtori Arto Anetjärvi Sasky-koulutuskuntayhtymään kuuluvasta Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksesta.

Samaan aikaan poliitikot ja nykymetsätaloutta kritisoivat tahot vaativat puun jalostusasteen nostamista ja siirtymistä pitkäikäisten puutuotteiden valmistukseen.

"Aikamoinen ristiriita, eikö totta", Anetjärvi kysyy.

Anetjärvi ja hänen kollegansa Juha Jokinen ovat nähneet työssään alan muutoksen. Esimerkiksi tänä vuonna valmistuvan, vuonna 2019 aloittaneen vuosikurssin keski-ikä oli 29 vuotta.

"16-vuotiaita suoraan peruskoulusta tulleita oli vain kaksi. Saman verran oli yli 50-vuotiaita, jotka opiskelevat itselleen uutta ammattia", Anetjärvi toteaa.

Anetjärvi ja Jokinen näkevät syyn opiskelijoiden katoon pitkälti peruskoulun muutoksessa.

Vuoteen 2016 saakka peruskoulussa ja sitä ennen myös kansakoulussa oli kaksi erillistä käsityöoppiainetta. Puu- ja metallitöitä opiskeltiin teknisten töiden tunneilla, niin sanottujen pehmeiden materiaalien käsitöitä tekstiilityön tunneilla.

Vuonna 2016 otettiin käyttöön uusi peruskoulun opetussuunnitelma, jossa on enää yksi käsityöaine, monimateriaalinen käsityö. Sen opettajalta ei vaadita teknisen työn opettajan pätevyyttä.

Lisäksi moni kunta on jopa päättänyt säästösyistä karsia kouluista teknisen työn opetukseen soveltuvat tilat.

"Monimateriaalisen käsityön tarpeisiin vedoten kuntiin on jo rakennettu tiloja, jotka eivät enää edes sovellu teknisen työn opetukseen", kertoo teknisen työn opettaja Okko Ojanen Ulvilasta.

Varsinaista teknistä työtä voi nykyisin opiskella enää vain valinnaisena aineena luokilla 8–9.

Aikaisemmin teknisen työn luokilla 8–9 valinneet olivat ehtineet opiskella teknisten töiden perusteita jo viisi vuotta. Nyt on mahdollista, ettei valinnaisen teknisen käsityön aloittavalla oppilaalla ole hallussaan edes perustaitoja.

Ojasen mukaan teknisen työn ja tekstiilityön yhdistäminen olisi voinut olla perusteltua, jos ne tuottaisivat keskenään samanlaista, toisiaan tukevaa osaamista. Näin ei kuitenkaan ole.

”Siinä on niputettu yhteen useita hyvin erilaisia asioita, jotka tuottavat itsessään aivan erilaista osaamista. Erillisinä tekninen työ ja tekstiilityö ovat hyviä oppiaineita.”

Ojanen ja teknisen työn lehtori Janne Rastas Paimiosta pitävät siirtymistä yhteen käsityöoppiaineeseen virheenä, joka ei perustunut tutkimukseen ja on vastoin yhteiskunnallista tarvetta.

"Pian ollaan tilanteessa, jossa oppilaalla ei ole enää edes tilaisuuksia tutustua erilaisiin teknisen työn osa-alueisiin. Jos oppilas ei kohtaa niitä missään vaiheessa peruskoulutietään, eivät herää myöskään kiinnostus ja halu oppia lisää", Ojanen korostaa.

Rastas kertoo esimerkin parin viikon takaa: oppilas oli ilmoittanut oppilaanohjaajalle haluavansa opiskella työn, jossa pääsee hitsaamaan.

”Hän on kerran tai ehkä kaksi päässyt teknisen työn tunnilla kokeilemaan hitsausta. Sen jälkeen hän tiesi täsmälleen, mitä hän haluaa aikuisena tehdä.”

Kyse ei ole pelkästään ammatillisesta koulutuksesta, Rastas muistuttaa. Lukioon ja sen jälkeen insinööriopintoihin suuntaava opiskelija ei ole välttämättä kertaakaan peruskouluaikanaan tutustunut teknisen työn tekniikoihin.

"Tulevaisuudessa tekniikan asiantuntijoilla saattaa olla osaamisessaan täydellinen aukko."

Opetushallituksen käsityöaineesta vastaava opetusneuvos Tiia Hintsa ei allekirjoita Ojasen ja Rastaan näkemystä siitä, että uudistus olisi ollut lähtökohtaisesti virhe.

Nykyistä mallia esitti vuosina 2012–2014 toiminut työryhmä, johon kuului tutkijoita, ylipisto-opettajia ja kentällä työskenteleviä käsityön opettajia.

”Työryhmä pohti vuoden 2012 tuntijakoasetuksen ja yleisten, opetussuunnitelmalle asetettujen tavoitteiden pohjalta muun muassa sitä, miten sekä vuonna 1998 annettu, käsityön kaikille yhteiseksi oppiaineeksi määrittelevä perusopetuslaki että opetussuunnitelmatyön yhdeksi pohjaksi nostettu tasa-arvolain 5 pykälä otetaan huomioon.”

Käsityöoppiaineen tehtäväksi määriteltiin ”kokonaisen käsityöprosessin hallinta ja siihen tähtäävä opetus ja toiminta käsityön keinoin, teknisen työn ja tekstiilityön työtavoilla”.

Perusopetuksen tavoitteena ei myöskään ole valmistaa oppilaita ammattiin, Hintsa muistuttaa. Näin tavoitteena ei ole ”yksittäisen työmenetelmän syvä osaaminen vaan käsityöprosessin eri työvaiheiden laajempi ymmärtäminen”.

Ennen uudistusta tekninen työ oli jopa yläkoulujen suosituin valinnaisaine.

Yksi huippuvuosista oli 2008, jolloin teknisen työn valitsi 13 000 oppilasta. Helsingin yliopiston selvityksen mukaan vuosina 2017–2019teknisen työn valinneiden määrä laski 59 prosenttia uudistusta edeltävästä ajasta.

Tekstiilityössä pudotus oli vielä suurempi, vähennystä 70 prosenttia.

Lukuja ei tasoita edes se, että kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaiset voivat valita monimateriaalisen käsityön neljän muun oppiaineen joukosta syventäväksi taito- ja taideaineeksi. Yhteensä käsityöaineiden opiskelu vähentyi 43 prosenttia vuosina 2017–2019 uudistusta edeltävästä ajasta.

Tarkkaa tietoa vuoden 2019 jälkeistä kehityksestä ei ole, sillä tilastointitapa ja tilastoiva viranomainen vaihtuivat vuonna 2019. Tämän vuoksi tilastot eivät ole vertailukelpoisia keskenään.

Lisäksi kunnat ja koulut voivat pitkälti itse päättää sen, millaisia käsityökursseja ne opiskelijoille tarjoavat. Tätä kirjoa ei Opetushallituksen mukaan pysty tilastoihin tiivistämään.

Koska ratkaisut opetuksen järjestämisestä ovat kunta- ja koulukohtaisia, monimateriaalinen käsityö on käytännössä sitä, millaiseksi se on kussakin kunnassa päätetty toteuttaa.

”Mitään valtakunnallista linjaa siihen ei ole”, Rastas kertoo.

Rastas pitää monimateriaalisuutta osaamisen kehittämisen kannalta hedelmättömänä lähtökohtana. Osassa kunnista monimateriaalisuus esimerkiksi tarkoittaa sitä, että tunneilla tehtävissä töissä on yhdisteltävä teknisen työn ja tekstiilityön materiaaleja samaan tuotteeseen.

”Tällaisten yhdistelmätöiden tekeminen on lähtökohtaisesti keinotekoista ja päälleliimattua eikä se ole siksi hyvä lähtökohta opetukselle.”

Vaikka uudistuksessa ainakin tausta-ajatuksena oli tasa-arvon lisääminen, opetus on kuntien välillä hyvin epätasalaatuista. Näin uudistus tasa-arvotavoitteista huolimatta todellisuudessa lisää epätasa-arvoa, Rastas toteaa.

Myös tulevaisuuden opettajien ammattitaito heikentää opiskelijoiden tasa-arvoa – tästä lisää hieman myöhemmin.

Millaista palautetta Opetushallitus on saanut nykyisen opetussuunnitelman mukaisesta käsityöopetuksesta? Hintsan mukaan sekä kritiikkiä että myönteistä palautetta.

Myönteistä palautetta tulee erityisesti siitä, että oppilailla on tasaveroinen mahdollisuus opiskella käsityön työtapoja.

Kritiikkiä taas on tullut tuntimääristä. Erityisesti yhden viikkotunnin siirtäminen seitsemänneltä luokalta luokille 1–2 on koettu kielteiseksi muutokseksi. Seitsemännellä luokalla käsityötä on vain kaksi viikkotuntia.

”Siinä ajassa ei ehdi käydä läpi kaikkea sitä, mitä käsityön opettajat pitävät tärkeänä opetussuunnitelman mukaan opettaa.”

Haasteensa on myös siinä, että käsityöhön liitetyt koneet ja laitteet tulevat oppilaiden opinto-ohjelmaan mukaan vasta noin viidenneltä luokalta alkaen riippuen työturvallisuusmääräyksistä.

”Siksi seitsemännellä luokalla oppilaidenkin kokemuksen mukaan työtapojen opetus jää pintapuoliseksi. Hieno käsityön opetussuunnitelma kuivuu torsoksi pienellä tuntimäärällä.”

Jos hienopuuseppiä kouluttavien Anetjärven ja Jokisen pahimmat uhkakuvat toteutuvat, tulevaisuudessa opinnot heidän ammatillisessa oppilaitoksessa aloittava ei ole välttämättä päässyt tutustumaan edes perustyökaluihin.

Muutos nykytilanteeseen olisi todella raju, sillä aiemmin opinnot aloittavilla oli vankka pohja teknisen työn työtapoihin ja koneisiin.

Entä se opettajien pätevyys ja osaaminen, joihin Ojanen ja Rastas jo edellä viittasivat?

Teknisen työn aineenopettajia on koulutettu Raumalla Turun yliopiston alaisuudessa. Helsingin yliopisto ja Itä-Suomen yliopisto puolestaan vastasi tekstiilikäsityön opettajien koulutuksesta.

Käytännössä teknisten aineenopettajien koulutus on Raumalla ajettu jo alas, Ojanen kertoo. "Teknisen työn sisältöjen opetus on vähentynyt murto-osaan aiemmasta."

"Esimerkiksi metalliteknologiaa opetettiin vielä vuonna 2000 teknisen työn opettajaksi opiskeleville 25 opintopisteen verran, vuonna 2018 enää 3,5 opintopisteen verran."

Muutos näkyy myös valmistuvien opettajien määrissä: vuonna 2017 ei valmistunut enää yhtäkään teknisen työn opettajaa. Tekstiilityön opettajia valmistui vuonna 2017 vielä 32.

"Kun ei valmistu opettajia, ei voida opettaa teknistä työtäkään", Ojanen tiivistää.

Uudistusten seurauksena myös opetuksen laatu on Ojasen mukaan heikentynyt.

"Teknisen työn yliopisto-opettajien paikkoja ei laitettu avoimeen hakuun useisiin vuosiin. Opetuksesta ovat vastanneet jopa valmistumattomat opiskelijat."

Tämän seuraukset näkyvät opiskelijoille tehdyissä kyselyissä.

"Vuonna 2018 Rauman opettajankoulutuslaitoksessa toteutettu kysely osoitti, että 92 prosenttia opiskelijoista koki koulutuksen antavan riittämättömät valmiudet teknisen työn opettamiseen."

Tilannetta kärjistää se, että Helsingin yliopistossa tekstiilityön opettajankoulutusta jatkettiin aivan viime vuosiin asti. Vasta nyt opetusta on hitaasti alettu muuttaa, Ojanen kertoo.

Toisaalta se ei ole Ojasen tietojen mukaan suuresti vaikuttanut opiskelijoiden suuntautumiseen. Opiskelijat eivät ole olleet kiinnostuneita valitsemaan tekniseen työhön valmentavia kursseja.

Jo aiemmin tekstiilityön opettajia on valmistunut huomattavasti enemmän kuin teknisen työn opettajia.

”Vuonna 2013 tekstiilityön opettajankoulutukseen otettiin valtakunnallisesti 69 opiskelijaa ja teknisen työn opettajien koulutukseen 34 opiskelijaa”, Ojanen kertoo.

Opetettavien määrän perusteella suhteen olisi jo tuolloin pitänyt olla päinvastainen. Vuonna 2008 yläkoulujen valinnaista teknistä työtä opiskeli 13 000 oppilasta. Tekstiilityön valinneita oli 7 000.

Tämä näkyi myös työmarkkinoilla: teknisen työn opettajat tarvittiin opinnoista suoraan töihin, Ojanen kertoo. "Todellinen tarve on todellakin jätetty ottamatta huomioon koulutuspaikkojen määrissä."

Ojanen ja Rastas pitävät mahdollisena, että teknisen työn opettajien hyvä työtilanne on osaltaan vaikuttanut siihen, että valta on korkeakouluissa tällä hetkellä kokonaan tekstiilikäsityötaustaisilla: kaikki alan kuusi professuuria on heidän hallussaan.

Opetushallituksen Hintsa korostaa yliopistojen valitsevan opettajankoulutuksen sisällöt ja toteutustavan autonomisesti.

”Kentällä on tällä hetkellä opettajia, jotka ovat saaneet teknisen työn aineenopettajan koulutuksen tai tekstiilityön aineenopettajan koulutuksen sekä niitä, jotka ovat saaneet molemmat koulutukset. Lisäksi on opettajia, jotka ovat saaneet käsityön aineenopettajan koulutuksen ja mahdollisesti painottaneet omissa opinnoissaan työtapaa jompaankumpaan suuntaan.”

”Usein opetuksen järjestäjät pyrkivät rekrytoimaan kouluihin sekä teknisen työn että tekstiilityön työtapoihin painottuneet opettajat. On myös pienempiä kouluja, joissa toimii yksi opettaja, halliten käsityön työtavat laajalti.”

Toisen asteen oppilaitoksissa muutos aikaisempaan tulee joka tapauksessa olemaan todella raju, sillä tällä hetkellä opinnot aloittavilla on jo vankka pohja teknisen työn työtapoihin ja koneisiin.

Anetjärvi ja Jokinen kertovat, että hyvän pohjaosaamisen ansiosta hienopuuseppien koulutusohjelmaan on pystytty mahduttamaan käytännössä koko osaamisen kirjo. Siihen kuuluu Jokisen mukaan paitsi eri puuntyöstötekniikoiden ja pintakäsittelymenetelmien opiskelua myös töiden suunnittelua ja muotoilua sekä omien töiden markkinointia.

"Meiltä valmistuvat osaavat esitellä töitään messuilla ja markkinoida osaamistaan", Jokinen korostaa. Yrittäjyysoppia kartutetaan muun muassa oppilaiden työosuuskunnan avulla.

Merkittävässä roolissa on myös alan virtauksiin tutustuminen. Jokavuotinen perinne on käynti kansainvälisillä Tukholman huonekalumessuilla, Jokinen kertoo.

Opiskelijat tutustuvat myös ketjun alkupäähän.

"Olemme ostaneet isänniltä tukkia, joka sitten on porukalla käyty sahaamassa ja tapuloimassa", Anetjärvi kertoo. "On tärkeää tuntea koko ketju."

Anetjärvi ja Jokinen ovat ihmeissään myös siitä, miten hiljaa työnantajapuoli on alan tilanteesta.

"Tuntuu, että alan puolestapuhujat puuttuvat tai ovat vain hiljaa", Anetjärvi harmittelee.

Työtä tekijöille kyllä olisi. Se näkyy myös Ikaalisten hienopuuseppälinjalla. Jokinen kertoo vierailleensa viime kuukausien aikana neljässätoista yrityksessä, joista vain yhdellä ei ollut suunnitelmissa työntekijän palkkaaminen.

"Meille soitellaan yrityksistä viikoittain ja kysellään opiskelijoita koulutussopimusjaksoille tai oppisopimukseen."

Opiskelijoita kysellään myös töihin kesken opintojen, kun tekijöistä on pulaa. Niinpä koulu ja työnantajat räätälöivät opiskelijoille esimerkiksi oppisopimuksia, joiden turvin opiskelijat saavat tutkintonsa suoritettua ja työnantajat tarvitsemiaan tekijöitä.

"Työvoimapulasta huolimatta teollisuus ei ilmoittele työmahdollisuuksista", Anetjärvi ihmettelee. "Teollisuuden pitäisi olla myös näkyvämmin huolestunut tilanteesta."