
Haapavedellä olisi lähes valmis paikka puuetanolitehtaalle
Kanteleen Voima suunnittelee biojalostamon rakentamista Haapaveden voimalaitoksen yhteyteen.
Hankintapäällikkö Juha Ollila ja käyttöpäällikkö Teija Mäyrä kuvattiin voimalaitoksen katolla. Sieltä on näkymä metsäalueelle, johon on suunniteltu etanolitehdasta ja biokaasulaitosta. Kuva: Pekka FaliPohjois-Pohjanmaan Haapavedellä on odottava tunnelma.
Kanteleen Voima suunnittelee puusta liikennekäyttöön tarkoitettua etanolia tuottavan biojalostamon rakentamista tyhjäkäynnillä toimivan voimalaitoksen yhteyteen.
Lauhdevoimala on ollut vuodesta 2015 tehoreservissä eli se voidaan ajaa ylös 12 tunnissa joulu–helmikuussa, mikäli sähköntarve yhtäkkiä lisääntyy, käyttöpäällikkö Teija Mäyrä selventää.
Nordfuel-nimeä kantava jalostamo hyödyntäisi vuonna 1989 rakennetun voimalaitoksen infrastruktuuria sekä sähkö- ja lämpöenergiaa.
Voimalaitos on tähän saakka käyttänyt lähinnä turvetta, mutta nyt se siirtyisi puupohjaiseen polttoaineeseen.
Biojalostamo käyttäisi vuosittain 700 000 kiintokuutiometriä puuta: haketta, sahanpurua ja pieniläpimittaista rankaa.
Se vastaa noin kahta rekkakuormallista tunnissa.
Raaka-ainetta Nordfuel hankkisi 150 kilometrin säteeltä. Kun hieman pidemmällä säteellä Haapaveden ympäri piirtää ympyrän, kehä hipoo niin Äänekoskea, Kemiä kuin Kajaania.
Kanteleen Voiman toimitusjohtajan Antti Vilkunan mukaan jalostamon ei ole tarkoitus käyttää ainespuuksi kelpaavaa puuta.
Hankintapäällikkö Juha Ollila on luottavainen, että raaka-ainetta riittää. Haketta, purua ja rankaa yhtiö hankkii useilta toimittajilta, niin metsänhoitoyhdistyksiltä, metsäfirmoilta kuin sahoilta.
"Metsäteollisuuden hakkuut tuovat lisää raaka-ainetta markkinoille", Ollila muistuttaa.
Vilkunan mukaan Nordfuel-hankkeen toteutumiseen ei vaikuta muut Pohjois-Suomeen suunnitellut investoinnit.
St1 suunnittelee samankaltaista, sahanpurusta bioetanolia valmistavaa laitosta Pietarsaareen. Yhtiöllä on pilottilaitos jo nyt Kajaanissa ja myös sen laajennusta on suunniteltu.
Etanolin lisäksi Haapaveden jalostamolla syntyisi sivutuotteina ligniiniä, biokaasua sekä lietettä lannoitekäyttöön.
Nordfuel odottaa parhaillaan ympäristölupaa. Sen yhtiö jätti heinäkuussa, ja tavallisesti lupaprosessi kestää vajaan vuoden.
Investoinnin arvo olisi noin 150 miljoonaa euroa. Kanteleen voima päättää investoinnista noin vuoden kuluttua.
"Tavoite on, että rakentaminen alkaisi 2020 ja jalostamo otettaisiin käyttöön 2021", Vilkuna sanoo.
Vilkuna uskoo, että liikennekäyttöön tarkoitetulle etanolille ja biokaasulle sekä ligniinille on hyvät markkinanäkymät.
Investointipäätöksen tueksi pitää vielä saada riittävä varmuus, että etanoliprosessi toimii.
Laitetoimittajaksi on valikoitumassa ruotsalainen Sekab, jonka kanssa Kanteleen Voima allekirjoittaa pian aiesopimuksen.
Haapaveden kaupungille investointi olisi jättipotti, sillä se työllistäisi 50 ihmistä laitoksen aitojen sisäpuolella ja 300 sen ulkopuolella muun muassa raaka-aineen hankinnan kautta.
"Asukkailta ei ole tullut yhtään soraääntä", kaupunginjohtaja Antti-Jussi Vahteala toteaa.
Kaupunki avitti hanketta ostamalla yhden tontin yksityiseltä maanomistajalta ja kaavoittamalla sen teollisuusalueeksi.
Kanteleen Voimalla on 60 hehtaarin tontti, jossa valmiina on jo asfaltoitu terminaalialue.
Sijainnin eduksi valmiin infrastruktuurin ja metsäisten seutujen lisäksi voi lukea lyhyehkön etäisyyden neljään eri satamaan: Kalajoelle, Kokkolaan, Pietarsaareen ja Raaheen.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

