Hallitus perui kiinteistöveron korotuksen
Vakituisten asuinrakennusten kiinteistöveroprosentin alaraja pysyy ennallaan.Hallitus on perunut kiinteistöverotukseen kaavaillun korotuksen. Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan verojaosto päätti tiistaina hallituksen esityksen mukaisesti, että vakituisten asuinrakennusten kiinteistöveroprosentin alarajan korotuksesta luovutaan.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajan Kalle Jokisen mukaan korotuksella oli alun perin tarkoitus kompensoida kunnille varhaiskasvatusmaksujen alennusta.
"Nyt, kun kiinteistöveron tuotto on kehittymässä hyvin ilman lakimuutostakin, on hallituksen perusteltua luopua alarajan nostosta", Jokinen sanoi tiedotteessa.
Kunnat päättävät itse kiinteistöverostaan säädettyjen rajojen puitteissa. Alarajan nosto olisi pakottanut monet kunnat veronkiristyksiin. Jokisen mukaan ratkaisevampia ovat kuitenkin itse verotusarvot.
"On tärkeää nyt ruuvin kiristämisen sijaan ensin tarkastella sitä, että onko kiristettävä ruuvi ylipäätään kunnossa ja ajantasainen."
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

