Maailman pisimmät puut kasvavat yli 100 metrin korkeuteen – mutta miksi Suomessa ei ole sellaisia?

Douglaskuuset eivät saavuta Suomessa yhtä suuria mittoja kuin kotiseudullaan. Helsingissä Viikin arboretumissa kasvavat puut ovat vielä suunnilleen metsäkuusen kokoisia. Kuva: Sanne Katainen

Amerikassa kaikki on suurempaa – myös puut. Yhdysvaltojen Kaliforniasta Kanadan Brittiläiseen Kolumbiaan ulottuvalla alueella matkailija voi ihailla sataan metriin kohoavia puujättiläisiä, jotka ovat varsin vieras näky suomalaiseen havumetsään tottuneelle. Herää kysymys: miksei meillä ole sellaisia puita?

Osittain ainakin siksi, että Suomi sijaitsee niin pohjoisessa.

”Yleinen trendi kasveissa ja puissa on, mitä pohjoisemmaksi mennään, sitä matalampia puut ovat”, kertoo Helsingin yliopiston apulaisprofessori Tanja Pyhäjärvi. Saman lajinkin edustajat ovat pohjoisessa lyhyempiä kuin etelässä, sillä kasvukauden kesto on lyhyempi.

Pohjois-Amerikan länsirannikolla kasvava jättiläispunapuu tarvitsee lisäksi paljon vettä. Rannikolla vallitsevan merisumun ansiosta se saa otettua osan tarvitsemastaan vedestä suoraan ilmasta.

”Suomessa tällaista ilmiötä ei ole. Jättiläispunapuu on sopeutunut esimerkiksi Välimeren ilmastoon paremmin ja ainakin Englannissa se kasvaa.” Suomi on lajille kuitenkin liian kylmä kasvupaikka.

Sen sijaan toinen Pohjois-Amerikan jättiläislaji viihtyy täällä hyvin. Douglaskuusta istutetaan jonkin verran tarkoituksella etenkin eteläisemmässä Euroopassa.

Suomessa puu kasvaa noin 40-metriseksi, kun kotiseudullaan Pohjois-Amerikassa sen latva voi yltää jopa 100 metriin.

”Suomessa ollaan douglaskuusen levinneisyysalueen rajalla, kuten ollaan muidenkin puiden kohdalla. Ei Suomessa kasva pohjoisessakaan muuta kuin koivua”, Pyhäjärvi huomauttaa.

Myös kotimaisista metsistämme tuttu mänty voi kasvaa 40 metriä korkeaksi, mutta sen kasvu on paljon hitaampaa kuin douglaskuusen. Saman koon saavuttaminen vie männyltä enemmän aikaa.

Etelämpänä mänty kasvaa hieman suuremmaksi kuin meillä. Pyhäjärvi ei tämänhetkisen tiedon perusteella kuitenkaan usko, että se voisi täydellisissä olosuhteissakaan saavuttaa jättiläispuiden mittoja.

Vaikka douglaskuusta voi kasvattaa myös Suomen olossa, on syitä, joiden takia se ei elä täällä luontaisesti.

”Yleinen ekologinen havainto on, että mitä kauemmaksi päiväntasaajalta mennään, sitä vähemmän on lajeja ylipäätään. Sama sattuu pätemään myös puihin.”

Pyhäjärven mukaan havainto on yksi ekologian alan keskeisiä kysymyksiä.

”Syytä ei ihan tarkkaan tiedetä, mutta arvellaan, että lajiutuminen eli uusien lajien muodostuminen on hitaampaa pohjoisempana.”

Uusien lajien synnyn aiheuttava evoluutio vaatii puilla miljoonia vuosia. Evoluutioprosessi etenee koko ajan, vaikka sitä ei ihmisen eliniän aikana ehdi huomaamaan. Evoluution tutkimisessa pitää luottaa fossiileihin ja dna-tutkimukseen.

”Esimerkiksi meidän metsämännyn läheinen sukulainen on vuorimänty, jota käytetään Suomessakin koristeena”, Pyhäjärvi sanoo. Vuorimänty on matala ja pensasmainen laji.

”Ne ovat läheistä sukua ja pystyvät risteytymään keskenään. Ne ovat erkaantuneet eli lähteneet kehittymään omiksi lajeikseen noin 10 miljoonaa vuotta sitten.”

Mänty ja kuusi puolestaan ovat erkaantuneet yhteisestä esi-isästä noin 140 miljoonaa vuotta sitten. Silloin elettiin liitukautta, jolloin nisäkkäät alkoivat yleistyä maapallolla.

Metsämännyllä on puulajiksi harvinaisen suuri levinneisyysalue. Se kasvaa ympäri Euraasiaa pohjoisesta etelään Turkkia ja Espanjaa myöten ja aivan Siperian itäisimpiin kolkkiin saakka. Myös Brittein saarella Skotlannissa puu on tuttu näky.

”Havumetsävyöhykkeellä se on dominoivampi kuin etelässä. Siellä se on vuoristojen laji.”

Pohjois-Amerikan länsirannikolla kasvavalla jättiläispunapuulla puolestaan on huomattavasti vaatimattomampi levinneisyysalue. Se ei johdu pelkästään ympäristö- ja ilmasto-oloista.

”Kun eurooppalaiset ovat saapuneet Amerikan mantereelle, punapuita on kaadettu ja käytetty puutavarana. Siellä on ollut muitakin isoja puita, mutta niitä kasvavat metsät ovat kuolleet osittain tautien takia ja osittain näitä massiivisia puulajeja on hakattu pois”, Pyhäjärvi kertoo.

Jättiläispunapuu on sypressien heimoon kuuluva havupuulaji. Kuva: Hermanni Härkönen

Dendrologian seura julisti vuonna 2020 Suomen pisimmäksi puuksi Punkaharjulla kasvavan, 47-metrisen euroopanlehtikuusen. Pisin mänty oli Kontiolahdella sijaitseva 42-metrinen järkäle.

Yhdysvalloissa kasvava, maailman pisimmän elävän puun nimeä kantava jättiläispunapuu puolestaan on 115,9 metriä korkea.

Kasvualueiden oloissa on melkoinen ero: Redwoodin kansallispuisto, jossa maailman pisin puu kasvaa, sijaitsee samalla pituuspiirillä Turkin ja Kreikan pohjoisosien kanssa. Punkaharjulta niin etelään on matkaa noin 2 200 kilometriä, saman verran kuin Hangosta Utsjoelle ja takaisin.

Redwoodin kansallispuistosta 400 kilometriä etelään sijaitsevassa San Franciscon kaupungissa tammikuun keskilämpötila on noin 10 celsiusastetta. Helsingissä tammikuun keskilämpötila on noin 3 astetta pakkasen puolella.

Ei ole siis lainkaan ihme, että Suomessa puut jäävät sekä lajiston monimuotoisuuden että koon puolesta pienemmiksi. Kasvuolosuhteet ovat huomattavasti Pohjois-Amerikan länsirannikkoa huonommat.

Olosuhteet ovat kuitenkin vaihdelleet Suomen alueella vuosituhansien saatossa, joten on mahdollista, että täälläkin on aikoinaan ollut monipuolisempaa puustoa.