Miksi te ette käytä vuorovesienergiaa?
Tutustuminen FDA:n nettisivuihin karistaa harhaluulon siitä, että ylikansallinen Ei polteta tulevaisuutta -kampanja olisi ulotettu Suomeen vahingossa, kirjoittaa Aarteen päätoimittaja Mari Ikonen.
Kampanja antaa ymmärtää, että Suomessa poltettaisiin metsiä energiaksi. Tämä kuva on hakkuuaukon kulotuksesta. Kuva: Kari LindholmMoni metsänomistaja on kummastellut Ei polteta tulevaisuutta -nimistä mainoskampanjaa. Kampanja vastustaa ”metsienpolttoa”, jolla se tarkoittaa puuperäisen raaka-aineen käyttämistä energiana.
Seurasin Facebookissa, kuinka kansalainen A yritti väitellä kampanjan viestintähenkilö V:n kanssa. A korjasi V:n hakkuista käyttämää sanaa metsäkato. V vastasi: ”Metsä ei ole sama asia kuin puupelto ja siitä näkökulmasta Suomessa on ehdottomasti vallalla metsäkato kun luonnonmetsät muutetaan enenevässä määrin puupelloiksi.” A pyysi V:tä näyttämään hänelle puupellon. ”Suosittelen menemään lähes mihin vain talousmetsään niin pääset näkemään puupellon ihan livenä”, vastasi V uskossaan lujana.
Luonto-Liiton kampanjan on rahoittanut Forest Defenders Alliance (FDA), ”metsänpuolustajien liitto”.
Olisiko ylikansallinen kampanja ulotettu Suomeen vahingossa, koska ei ymmärretä, että meillä energiaksi päätyy metsänhoidon ja metsäteollisuuden sivuvirtoja eli metsähaketta, mustalipeää, purua ja kuorta?
Tutustuminen FDA:n nettisivuihin karistaa harhaluulon. Sieltä löytyy 5.5.2022 päivätty artikkeli, joka nostaa Suomen tikunnokkaan aivan erityisenä metsienpolttopahiksena.
Englanninkielisen artikkelin otsikko on ”Kyllä, Suomi on hotkimassa metsiään biopolttoaineeksi”. Kirjoittajan nimeä ei mainita. Teksti kertoo ”ruman totuuden” siitä, miten riippuvainen Suomi on bioenergiasta. Vaikkapa vuorovesienergiaa Suomessa käytetään niin surkean vähän, että se ei edes mahdu samaan graafiin. Seuraava graafi todistaa, että Suomi käyttää vähemmän puuta metsäteollisuustuotteisiin kuin polttaa taivaan tuuliin.
”Haluavatko suomalaiset todella nähdä viimeisten luonnonaarteidensa katoavan savuna ilmaan?” artikkelin kirjoittaja vetoaa.
Verkkosivuillaan FDA esittelee toimintaansa tukevat kansalaisjärjestöt. Suomesta listassa mainitaan Maan ystävät ry. Omilla nettisivuillaan Maan ystävät ilmoittaa tehtäväkseen ”muuttaa yhteiskuntaa [--] ekologisesti kestävämmäksi; muuttaa taloutta paikallisemmaksi [--] ja toimia militaristisia rakenteita vastaan ja sovun puolesta”.
Katselen Suomen vehreää kesää, jossa kasvun ihmeen miltei kuulee. Katselen pihojen perunamaita ja klapipinoja. Ajattelen talvea, ruoka- ja energiakriisiä ja sitä, miten suomalaisilla on mahdollisuus vastustaa sotaa ja diktatuuria ja edistää aluetalouksia kotimaisella uusiutuvalla energialla.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat





