Avohakkuu voi vähentää turpeen hajoamista ja ilmastopäästöjä, kun pohjaveden pinta nousee
Hakkuiden vaikutus turvemaan päästöihin riippuu niiden voimakkuudesta ja kasvupaikkatyypistä. Päästöjen vähentämisen kannalta oleellista on korkea pohjaveden pinta.
Kuva: Lari LievonenAvohakkuut aiheuttavat hiilidioksidipäästöjä, mutta suometsissä niiden syynä ei ole turpeen hajoamisen nopeutuminen. Asia selvisi Luonnonvarakeskuksen (Luke) ja Helsingin yliopiston tutkimuksessa.
Puuston poistaminen nostaa pohjaveden pintaa, mikä voi jopa hidastaa turpeen hajoamista. Sen seurauksena maasta vapautuvan hiilidioksidin määrä voi pienentyä hakkuuta seuraavina vuosina.
Suometsissä ojitus laskee vedenpintaa, jolloin turpeen hajoaminen kiihtyy ja hiilidioksidipäästöt kasvavat. Mitä syvemmällä pohjavesi on, sitä enemmän turve altistuu hapelle ja hajoaa. Korkea pohjaveden pinta sen sijaan hillitsee päästöjä.
Hakkuiden jälkeen puuston hiilensidonta vähenee tai loppuu. Lisäksi hakkuutähteiden ja karikkeen hajoamisesta vapautuu hiilidioksidia. Suometsissä turpeen hajoaminen jatkuu. Edellä mainitut tekijät määrittävät suometsän hiilitaseen eli sen, kuinka paljon hiiltä hakkuun jälkeen sitoutuu ja vapautuu.
”Tutkimuksen mukaan hakkuut, erityisesti avohakkuu, vähensivät jonkin verran turpeen hajoamista ravinteikkaissa suometsissä pohjaveden pinnan noustessa. Se ei kuitenkaan tarkoita, että koko suometsän hiilitase kohentuisi hakkuun jälkeen”, Luken akatemiatutkija Aino Korrensalo selventää.
Ojitetuissa suometsissä päästöjä on pyritty vähentämään jatkuvapeitteisellä metsänkasvatuksella, jossa osa puustosta säilyy hakkuissa ja hiilensidonta jatkuu.
Tutkimuksessa jatkuvapeitteisen kasvatuksen hakkuumenetelmät vähensivät turpeen hajotusta vain vähän. Pelkkä hakkuutavan muutos ei siis riitä, vaan maaperän hiilidioksidipäästöjen kannalta ratkaisevassa roolissa on vedenpinnan korkeus.
Hakkuiden vaikutus turpeesta vapautuvaan hiilidioksidiin vaihtelee kasvupaikkatyyppien kesken. Ravinteikkailla ruoho- ja mustikkaturvekankailla turpeen hajoaminen useimmiten väheni hakkuiden jälkeen, enimmillään noin neljänneksen.
Tutkituista menetelmistä avohakkuu vähensi turpeen hajoamista eniten.
Niukkaravinteisilla puolukka- ja varputurvekankailla hakkuiden vaikutukset olivat vähäisempiä kuin ravinteikkailla turvekankailla. Harvennus- ja poimintahakkuut eivät vaikuttaneet merkittävästi turpeen hajoamiseen, mutta avohakkuun jälkeen hajoaminen hieman lisääntyi.
Pienaukko- ja kaistalehakkuiden vaikutus turpeen hajoamiseen oli samansuuntainen kuin muilla hakkuumenetelmillä, mutta niiden osalta tutkimusaineisto oli pienempi.
Ravinteikkaissa suometsissä hakkuiden jälkeen vähentynyt turpeen hajoaminen johtui pohjaveden pinnan noususta.
Vedenpinta nousee, kun puuston haihdutus vähenee. Happi maaperässä vähenee, jolloin turve ei enää hajoa. Tutkimuksessa hakkuut nostivat odotetusti vedenpintaa lähes kaikilla koealueilla, enimmillään noin 30 senttimetriä.
”Turpeen hajoamisen ja siitä syntyvien päästöjen vähentämiseksi pohjaveden pinta on pidettävä riittävän korkealla kaikissa metsänkasvatuksen vaiheissa”, sanoo erikoistutkija Paavo Ojanen Lukesta.
Paras keino on estää suometsien kuivuminen välttämällä kunnostusojituksia, antamalla ojien madaltua tai tukkimalla ojia osittain tai kokonaan. Lisäksi vettä voidaan ohjata metsään ympäröiviltä alueilta.
Luonnonvarakeskuksen ja Helsingin yliopiston tutkimuksessa tarkasteltiin 11 hakkuukoetta kahdeksassa ojitetussa suometsässä eri puolilla Suomea.
Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat ajankohtaisia juttuvinkkejä sähköpostiisi kerran viikossa tilaamalla maksuttoman metsäuutiskirjeen.Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
