Kalareissun valokuva sai Iikka Muhosen innostumaan lapehirsitaloista – Pohjois-Amerikassa yleinen rakennusmalli ei ole Suomessa lyönyt läpi

Iikka Muhosen pojan Karri Muhosen perheen talo on rakennettu lapetekniikalla paksuista kuusitukeista ja otettu käyttöön vuonna 2008. "Edullisemmaksi tämä tuli, kuin liimahirsikehikko tai talopaketti. Ja onpahan itse tehty", Karri Muhonen toteaa. Kuva: Saara Lavi

Iikka Muhonen uskoo, että haavalla on tulevaisuudessa kova kysyntä rakennuspuuna, sillä siitä ei vapaudu terpeenejä sisäilmaan kuten pihkapuista, kuusesta ja männystä. Kuva: Saara Lavi

Veljen kalareissun valokuvasta se lähti. Kerimäkeläisen Iikka Muhosen veli esitteli 1980-luvun lopulla kuvia Kanadan matkalta, ja Muhonen kiinnostui niissä näkyvän hirsitalon rakennustavasta.

"Huomioni kiinnittyi talon sisällä olevaan maustehyllyyn, joka muodostui hirsien päistä", Muhonen kertoo.

Helposti innostuva ja kekseliäs mies ryhtyi pian jo sovittelemaan hirsiä yhteen samoin kuin kuvassa. Heti malli ei avautunut, mutta muutaman hirsikerran jälkeen hän sai kiinni ideasta. Hirret asetellaan lappeelleen, ja toinen pää jätetään pitkäksi.

Kotimaisista perinnetekniikoista tuttuja varauksia ei rakentaessa tarvita, joten tapa on melko yksinkertainen. Se sopii hyvin myös monikulmaisiin rakennuksiin. Muhonenkin rakensi ensin valmistuneen nelikulmaisen saunan jälkeen seuraavaksi kahdeksankulmaisen löylyhuoneen.

Tekniikan opittuaan hän suunnitteli ryhtyvänsä rakentamaan mökkejä päätoimisesti, mutta tilauksia on tullut vuosien saatossa vain muutamia. "En tiedä miksi. Ehkä tämä tapa on liian yksinkertainen", Muhonen pohtii. Pohjois-Amerikassa lapehirsirakentaminen on yleinen tekniikka.

Lappeellaan puu tekee seinästä paksun, ja siihen kuivuessa tulevat halkeamat jäävät seinän sisään, missä ne ilmakanavina parantavat eristystehoa. Toinen menetelmän etu on, että rakentamiseen ei tarvita oksatonta tyvipuuta, koska hirsikerrokset voivat olla keskenään eri paksuisia. Hirttä voidaan myös jatkaa missä tahansa kohdassa. "Puu ei muuta kokoa päistään, joten saumasta tulee tiivis."

Menetelmän heikkous on tarve pitkiin räystäisiin, koska puu on lappeellaan herkempi ulkoa tulevan kosteuden kapillaari-ilmiölle. Pinnan suojaamiseksi ulkopinta voidaan myös laudoittaa. Eristeenä Muhonen suosii pellavaa, joka on luonnollinen, eikä pienestä kosteudesta kärsi.

Lapehirsirakentamisen myötä Muhonen on tutustunut myös eri puulajien ominaisuuksiin rakennusaineena. Hän pitää haapaa ylivertaisena rakennuspuuna etenkin sisäilmaongelmille herkistyneille, sillä siitä ei vapaudu terpeenejä kuten pihkapuista. Lisäksi se on mäntyä ja kuusta lämpimämpi materiaali. "Eivätkä itikatkaan tykkää haavasta", Muhonen vakuuttaa.

Haapaa kuivuu parhaillaankin Muhosen pihalla taapelissa, sillä kysyntää on. "Olisi tärkeää, että metsänomistajat eivät myisi haapaa energiapuuksi."

Haavan kuivuminen rakennuskäyttöön vie noin kaksi vuotta. "Parasta on, että haapa kaadetaan juhannuksen jälkeen rasikaatoon, eli jätetään karsimatta maahan", Muhonen neuvoo. Syksyllä haapa sahataan pelkaksi, eli rungon kaksi sivua sahataan pois. Sitten on taapelissa kuivatuksen vuoro. Näin haapa on vajaan kahden vuoden kuluessa valmista käyttöön.

Haapaa rakennuspuuksi suosittelee myös sisäilmatutkimuksiin erikoistunut yrittäjä Elisa Aattela. Hän on mukana yksityisessä tutkimuksessa, jossa on rakennettu haavasta kolme hirsistä "tuubia", joiden sisäilmaa on tutkittu kesän aikana. Lisäksi niitä ovat testanneet sisäilmaongelmille herkistyneet henkilöt, joiden on ollut helppo oleskella haaparakennuksissa.

Muhonen on auttanut haavan hankkimisessa rakennusten tekoon. Tulokset ovat lupaavia. "Ne antavat toivoa siitä, että herkistymisen oireista voisi myös päästä eroon. Elimistö korjaantuu, kun altistunut pääsee siirtymään puhtaisiin tiloihin."