Uusi metsälaki suojelee rämemetsät hakkuilta
”Väliaikaisesta talvitiestä ei ole haittaa suolle. Kun tie tehdään polkemalla lumi polanteelle, suon pinta on suojassa kulutukselta”, sanoo Mikko Maijala. Kuvassa taustalla on Sodankylässä sijaitseva Tuohiaapa ja sen ylitse perustettu talvitie. Kari Lindholm Kuva: Viestilehtien arkistoSODANKYLÄ
Metsälain tarkoittamaksi monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeäksi elinympäristöksi eli metsälakikohteeksi luetaan muun muassa luonnontilaiset tai luonnontilaisen kaltaiset vähäpuustoiset jouto- ja kitumaan suot, joita riittää etenkin Pohjois-Suomessa.
”Metsälain uudistuksessa saatiin korvauksetta aikaan melkoinen määrä uusia suojelualueita. Laki käytännössä kieltää aiemmin yleiset ylispuuhakkuut vähäpuustoisilta soilta ja rämeiltä”, sanoo Sodankylän metsänhoitoyhdistyksen aluevastaava Mikko Maijala.
Metsälain 10a-pykälän mukaan erityisen tärkeään elinympäristöön kohdistuvissa toimenpiteissä on säilytettävä muun muassa elinympäristölle erityinen vesitalous, puuston rakenne, vanhat ylispuut sekä kuolleet ja lahot puut.
”Kymppipykälän tulkinta on epäselvä, sitä joudutaan yhä pohtimaan. Tämä ei ole pelkästään Pohjois-Suomen ongelma”, kertoo johtava esittelijä Tommi Lohi Lapin metsäkeskuksesta.
Metsälain 10a-pykälän mukaan erityisen tärkeiden elinympäristöjen käsittelyssä kielletty toimenpide on muun muassa metsätien tekeminen. Pohjoisen Suomen vähäpuustoisille soille on perustettu talviteitä noin tuhat kilometriä vuosittain, kun mukaan luetaan myös valtion maat. Tarkoituksena on ollut päästä talvileimikoihin.
”Talvitiestön tekemistä ei saisi tehdä mahdottomaksi, sillä avosoiden takana on tyypillisesti metsäisiä kumpuja. Tietoa ei ole siitäkään, tulkitaanko talvitie metsätieksi”, Maijala huomauttaa.
Metsälaki vaatii jokaista metsänomistajaa, jonka kiinteistöllä sijaitsevan suon yli väliaikainen talvitie johtaa, tekemään tästä metsänkäyttöilmoituksen. Merkitystä ei ole sillä, että talvitiellä on ennestään kulkuoikeuden mahdollistava rasite. Jokainen alue, joka rajoittuu metsälakikohteeseen, on mainittava metsänkäyttöilmoituksessa.
”Joka ei tee metsänkäyttöilmoitusta tai estää sen tekemisen, syyllistyy rikkomukseen tai rikokseen.”
Leimaajan on määriteltävä ennen toimenpiteitä, onko kyseessä kymppipykälän tarkoittama kohde. Lisääntyvät maastokäynnit aiheuttavat metsänomistajille kustannuksia. Pitkät talvitiet kulkevat yleensä monen kiinteistön alueella. Kun tulkinnat puuttuvat, metsäkeskus noudattaa väliaikaismenettelyä.
”Metsäorganisaatiot ilmoittavat talvitiet toistaiseksi karttaliitteellä. Heillä täytyy olla epäilyksetön valtuutus asiakkailta, joiden kiinteistön kautta talvitie kulkee”, Lohi kertoo.
Maijala arvioi, että korjaajien saaminen jänkien takaisiin talvitieleimikoihin hankaloituu, samoin kuin näiden kohteiden myynti.
”Lain takia vastuut kasvavat liian korkeiksi.”
KARI LINDHOLM
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
