"Törkeätä"- metsähallituslain esitys eduskunnalle neljältä aamuyöllä
Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen poissaolo herätti kritiikkiä.Metsähallituslain lähetekeskustelu käytiin aamuyöllä. Osa opposition kansanedustajista olisi halunnut, että myös Pariisin ilmastokokouksessa oleva maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) olisi osallistunut keskusteluun.
"Ehdotin pöytäystä ensi viikolle jolloin ministeri läsnä", kertoi kansanedustaja Krista Mikkonen vihreistä twitterissä.
Mikkosen mukaan oli törkeätä, että lakiesitys tuotiin eduskunnalle neljältä aamuyöstä ja ilman ministerin läsnäoloa.
Vasemmistoliiton Li Anderson syytti keskustan edustajia pitkityspuheenvuoroista.
Metsähallituslakiehdotus on pitkän väännön tulos. Sen eriyttää Metsähallituksen metsätalouden omaksi yhtiöksi. Myös Metsähallituksen hallintoon haetaan selkeyttä.
Etenkin luontojärjestöt ja saamelaiset ovat arvostelleet lakiehdotusta. Kovia paineita metsähallituslakiin on tullut myös Pohjois-Suomen kunnilta, jotka ovat olleet huolissaan työllisyydestä ja verotuloista.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
