Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Tehdaslaajennuksen ylösajo söi Ponssen liiketulosta – kova kysyntä venytti tilauskannan erittäin pitkäksi ja komponenttien saatavuus jatkuu haastavana

    Tilauskanta kasvoi 137 prosenttia ja oli viime vuoden lopussa 295 miljoonaa euroa. Euromääräisen liiketuloksen odotetaan kasvavan hieman tänä vuonna.
    Uusia tilauksia Ponsse sai viime vuonna 786 miljoonan euron arvosta. Edellisvuonna tilauksia kertyi 582 miljoonaa euroa.
    Uusia tilauksia Ponsse sai viime vuonna 786 miljoonan euron arvosta. Edellisvuonna tilauksia kertyi 582 miljoonaa euroa. Kuva: Pentti Vänskä
    Ponssen liiketulosprosentti laski edellisvuodesta, mutta säilyi yli 10 prosentin.
    Ponssen liiketulosprosentti laski edellisvuodesta, mutta säilyi yli 10 prosentin. Kuva: Jukka Pasonen
    Ponssen osake on ollut nousussa viime vuoden lopun jälkeen.
    Ponssen osake on ollut nousussa viime vuoden lopun jälkeen. Kuva: Jukka Pasonen

    Metsäkonevalmistaja Ponssen liikevaihto nousi viime vuonna ennätykselliseen 612,4 miljoonaan euroon. Kasvua edellisvuodesta tuli 6,2 prosenttia.

    Liiketulosta kertyi 61,7 miljoonaa euroa, mikä oli 10,1 prosenttia liikevaihdosta. Edellisvuonna liiketulos oli 67,4 miljoonaa euroa ja liiketulosprosentti 11,7.

    Sijoitetun pääoman tuotto laski edellisvuoden 26,4 prosentista 22,6 prosenttiin.

    Omavaraisuusaste vahvistui 51,9 prosentista 54,0 prosenttiin.

    Ponssen hallitus esittää viime vuodelta osingoksi 0,80 euroa osakkeelta, edellisvuodelta osinkoa jaettiin 0,75 euroa osakkeelta.

    Toimitusjohtaja Juho Nummelan mukaan viime vuosi oli kiivas kovan kysynnän, mittavan tehdasinvestoinnin ja haastavan komponenttisaatavuuden johdosta.

    Hän on tyytyväinen, että yhtiö saavutti erittäin haastavasta tilanteesta huolimatta yli 10 prosentin kannattavuuden ja 61 miljoonan euron rahavirran.

    "Pystyimme jatkamaan kasvuamme, vaikka samalla Vieremän tehtaan ylösajo rajoitti kapasiteettimme käyttöä", Nummela toteaa tilinpäätöstiedotteessa.

    Ponssen metsäkoneita valmistui hänen mukaansa lähes sama määrä kuin ennätysvuonna 2017. Aiemmin yhtiö on kertonut, että vuonna 2017 rikkoontui tuotannossa tuhannen koneen raja.

    "Tilausvirtamme oli vuonna 2018 ennätyksellinen. Toisen vuosipuoliskon kova kysyntä vaikutti merkittävästi toimitusaikoihimme tilauskannan venyessä erittäin pitkäksi."

    Tilauskanta kasvoi peräti 137 prosenttia ja oli vuoden lopussa 295 miljoonaa euroa.

    Ponssen markkina-alueista vahvimmin kasvoivat Venäjä, Suomi ja Ruotsi.

    Venäjä piti paikkansa maailman suurimpana tavaralajimenetelmän metsäkoneiden kokonaismarkkinana, Ruotsin oli toiseksi ja Suomen kolmanneksi suurin.

    "Markkinatilanne oli koko vuoden erinomainen suurimmassa osassa markkina-alueitamme."

    Vaihtokonevaraston kierto saatiin Nummelan mukaan hyvälle tasolle. "Sekä uusien koneiden että vaihtokoneiden varasto oli vuoden lopussa hyvällä tasolla."

    Vuodesta 2010 lähtien Ponsse on investoinut tuotekehitykseen noin 100 miljoonaa euroa ja käyttöomaisuuteen noin 186 miljoonaa euroa.

    Vieremän tehtaan investoinnin Nummela kehuu onnistuneen yli odotusten.

    "Komponenttisaatavuuden ja uuden tuotantojärjestelmän aiheuttamista häiriöistä huolimatta tehdas saatettiin aikatauluun vuoden loppuun mennessä."

    Ponsse odottaa euromääräisen liiketuloksen olevan tänä vuonna hieman suurempi kuin viime vuonna.

    Markkinatilanne on jatkunut suotuisana, mutta tämän vuoden ensimmäisen puoliskon aikana komponenttien saatavuus tulee jatkumaan erittäin haastavana, tilinpäätöstiedotteessa arvioidaan lähiajan näkymiä.

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.