
Hyvä paanupuu alkaa olla harvinaista – 1950–1980-luvulla monelle arvokkaalle katolle tehtiin vahinkoa, kun tervalle etsittiin korvikkeita
Tervan valmistus kävi elpymään 1980-luvulla mutta on edelleen melko vähäistä. Monet paanukatoista tervataan tämän takia liian harvoin. Kirkko julkaisi joulun alla ohjeen paanukattojen hoidosta.
Perinteisen paanukatteen parhaita ominaisuuksia on tuulettuvuus. Kuortaneen kirkon paanukatto. Kuva on vuodelta 2016. Kuva: Johannes TervoPaanukattojen huoltajilla on monia huolenaiheita.
Laadukas puumateriaali ja pintakäsittelyyn tarvittava perinteinen hautaterva alkavat olla harvinaisia.
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon huolena on myös paanukattojen asiantuntija- ja korjaajaresurssen väheneminen.
Paanukatto oli yleisin kirkon kate keskiajalta 1900-luvun alkupuoliskolle asti. Suomessa on yhä noin 300 kirkollista rakennusta, joissa on paanukatto.
Kirkko julkaisi joulun alla seurakunnille ohjeen paanukattojen hoitamiseen.
Keskeisin hoitotoimi on tervaus. Se suojaa paanuja sään aiheuttamalta rappeutumiselta: estää puuta kastumasta ja suojaa sitä auringolta.
”Suojaamaton paanu tuhoutuu nukkautumalla ja sälöytymällä, auringon valon hajottamana ja auringon lämmön liian nopeasti kuivattamana”, Paanukattojen hoito ja korjaus -ohjeessa kerrotaan.
Tervaukseen käytetään ensisijaisesti täystervaa, joka on valmistettu kotimaisesta männystä.
Paanukatto oli yleisin kirkon kate keskiajalta 1900-luvun alkupuoliskolle asti.
1950–1980-luvulla tehtiin monelle paanukatolle vahinkoa, kun paanuja kyllästettiin, maalattiin ja pintakäsittelyyn käytettiin tervan sijaan muita aineita, esimerkiksi kreosoottia.
Tuohon aikaan tervan tuotanto oli Suomessa lähes pysähdyksissä ja viranomaiset suosittivat muiden aineiden käyttöä.
”Valitettavasti tervausalalla on toiminut vastuuttomia toimijoita, jotka ovat käyttäneet tervan korvikkeita vielä vuoden 1980 jälkeenkin”, ohjeessa kerrotaan.
Korvikkeiden käyttö saa paanut hylkimään oikeaa tervaa jopa vuosikymmenten ajan.
Korvikkeet eivät myöskään suojanneet kattoja: pinta päinvastoin kovettui ja puun halkeilu lisääntyi. Naulat ruostuivat.
Myös painekyllästys haurastuttaa puuta, syövyttää naulat ja vaikeuttaa tervausta.
Tervan valmistus elpyi 1980-luvulla, mutta on edelleen melko vähäistä. Monet paanukatoista tervataan tämän takia liian harvoin.
Hyvää paanupuuta kasvaa ravinteiltaan niukahkoilla kasvupaikoilla.
Ongelmaksi voi myös muodostua sopivien mäntyjen löytäminen.
Paanuja tehdään tavallisimmin laadukkaasta sydänpuuvaltaisesta männystä.
Sydänpuu alkaa muodostua männyn vanhetessa. Hyvän paanupuun kasvuaika on Etelä-Suomessa noin 120 vuotta, pohjoisessa noin 140 vuotta, ohje kertoo.
Hyvää paanupuuta kasvaa ravinteiltaan niukahkoilla kasvupaikoilla. Nopeasti kasvanut rehevän kasvupaikan puu ei kelpaa. Vuosikasvun tulisi olla kaadetusta rungosta mitattuna keskimäärin enintään 1,5 millimetriä.
Rungon pitää olla suorakasvuinen ja puun järeä, jos paanujen leveydeksi halutaan esimerkiksi 20 senttiä.
Mäntyä, haapaa, tervaleppää ja kuusta
Paanupuulajeista yleisin on mänty. Suorakasvuisen ja tiheäsyisen männyn tyvitukki on parasta paanupuuta. Myös terveoksainen rungon osa kelpaa.
Haapaa on käytetty pääasiassa maamme eteläosissa. Sen kuivatukseen tarvitaan aikaa vähintään kaksi tai jopa viisi vuotta.
Keski-Pohjanmaan Munsalassa paanukattoa on tehty tervalepästä.
Kuusi tuli paanukäyttöön 1900-luvun alkupuolella. Kuusta on käytetty esimerkiksi kansallisromanttisen aikakauden ns. kimpipaanuissa.
Paanukattojen hoito on pitkäaikainen perinne seurakunnissa. Seurakuntalaiset osallistuivat sekä katon tekoon että ylläpitoon työvelvollisuuden velvoittamina.
Seurakuntalaisten työvelvoitteesta johtuen vanhassa paanukatossa voi olla 2–4 eri puulajista valmistettuja paanuja.
1800-luvun lopulla työvelvoite muutettiin kirkollisveron muotoon.
Lähde: Paanukattojen hoito ja korjaus -ohje
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat






