Myönteistä UPM:ltä: Palkkaa lisää väkeä vanerituotantoon
UPM palkkaa Savonlinnaan 40 uutta työntekijää. Jyväskylästä vähennetään kuitenkin samaan aikaan 30.
UPM alkaa tehdä Savonlinnan vaneritehtaalla kuusipäiväistä tuotantoviikkoa. Sen vuoksi yhtiö palkkaa lisää työntekijöitä. Kuva: Sakari MartikainenMetsäyhtiö UPM aikoo parantaa koivuvaneritehtaidensa kilpailukykyä lisäämällä tuotantoa Savonlinnassa. Muutoksia kokevat myös Jyväskylän ja Joensuun tehtaat.
Savonlinnan vaneritehtaalla siirrytään kuusipäiväiseen tuotantoviikkoon nykyisestä viisipäiväisestä viikosta. Sitä varten UPM palkkaa tehtaalle 40 uutta työntekijää oppisopimuksen kautta.
Joensuun vaneritehtaalla on siirrytty kuusipäiväiseen tuotantoon jo aiemmin, mutta tuotannon pullonkauloihin tarvitaan vielä lisää henkilöstöä, UPM ilmoittaa.
Jyväskylässä yhtiö pyrkii parantamaan kustannustehokkuuttaan ulkoistamalla tehdassiivoukset ja järjestämällä tehtäviä toisin. Yhtiö vähentää Jyväskylässä arviolta 30 työpaikkaa.
"Jyväskylässä mahdollisesti työnsä menettäville tarjotaan mahdollisuuksien mukaan uutta työtä Savonlinnassa tai Joensuussa", yhtiö kertoo tiedotteessa.
"Suomalaiset koivuvaneritehtaamme ovat kärsineet heikosta kannattavuudesta pitkään. Korkeat työvoimakustannukset ovat runsaasti käsityötä vaativassa tuotannossa merkittävä haaste. Erityisesti Jyväskylän tehtaan tulos on jäänyt hyvästä kysynnästä huolimatta tappiolliseksi", sanoo UPM Plywoodin tuotantojohtaja Mika Kekki.
UPM:n mukaan tuotannon lisääminen Savonlinnassa ja Joensuussa alentaa tuotteiden yksikkökustannuksia ja parantaa tehtaiden kannattavuutta.
"Jyväskylään on tehty viime vuosina runsaasti tehokkuutta parantavia investointeja. Ne eivät kuitenkaan ole riittäneet takaamaan kilpailukykyä, minkä vuoksi joudumme tukeutumaan uudelleenjärjestelyihin ja ulkoistukseen kannattavuuden palauttamiseksi ja tehtaan tulevaisuuden turvaamiseksi" Kekki jatkaa.
Yt-neuvottelut alkavat Jyväskylän tehtaalla 14. lokakuuta ja ne arvioidaan saatavan päätökseen vuoden loppuun mennessä.
Savonlinnan ja Joensuun uusien työntekijöiden rekrytoinnit alkavat ensitilassa. Yhtiö arvioi, että ne saadaan päätökseen tammikuun loppuun mennessä.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
