Kuolinpesä kannattaa purkaa nopeasti: "Yksimielisillä osakkailla ei ole iso homma"
Kuolinpesän purku sujuu nopeimmillaan muutamassa päivässä. Hankalassa tapauksessa aikaa voi mennä kuukausia.
Kuolinpesän purkaminen käy nopeimmillaan muutamassa päivässä, kertoo metsätilarakenteen asiantuntija Sanna Peltola metsäkeskuksesta. Kuva: Lari LievonenSuomessa on noin 45 000 metsää omistavaa kuolinpesää. Metsätilarakenteen asiantuntija Sanna Peltola metsäkeskuksesta neuvoo kuolinpesien osakkaita tarttumaan ripeästi pesän purkutoimiin.
"Mitä nopeammin kuolinpesä puretaan, sitä helpompaa se on", hän suosittelee.
Jos aikaa on ehtinyt kulua vuosia ja osakkaitakin on jo kuollut, prosessi käy mutkikkaammaksi.
"Jos osakkaina on uusia kuolinpesiä, pitäisi ensin hakea selvennyslainhuutoa Maanmittauslaitokselta", hän neuvoo.
Jos leski on elossa, on tehtävä ensin ositus. Se voidaan tehdä samassa tilaisuudessa kuin perinnönjakokirja.
"Perukirjasta löytyy tieto siitä, ketkä ovat kuolinpesän oikeudenomistajia. Jos perukirjan laatimisesta on myös kulunut vuosia, pitäisi ensin selvittää, mikä omaisuuden arvo on tällä hetkellä."
Peltola vakuuttaa, ettei kuolinpesän purkaminen aina ole työläs prosessi.
"Jos osakkaat ovat yksimielisiä, kuolinpesän purkaminen ei ole iso homma. Jos omaisuuserien arvot ovat selvillä ja tapaus on yksinkertainen, se on muutaman päivän prosessi", hän arvioi.
"Jos pitää teettää tila-arvio, aikaa voi mennä pari kuukautta.”
Kuolinpesän purkua suunnittelevan kannattaa ottaa yhteyttä esimerkiksi pankkiin tai omaan metsäneuvojaan.
”Perinnönjakokirjoja tekevät pankit, lakiasiaintoimistot ja monet metsäalan palveluntarjoajat. Metsäkeskuksesta saa maksutonta neuvontaa, mutta asiakirjoja emme saa tehdä. Perinnönjakokirjaan tarvitaan kaikkien osakkaiden allekirjoitus, ja lisäksi on oltava kaksi ulkopuolista todistajaa. Jos kaikki osakkaat eivät pääse tilaisuuteen paikalle, allekirjoituksen voi hakea erikseen.”
Peltola toteaa, että asioiden edistymistä helpottaa se, jos omaisuudenjako on osakkailla valmiina mietittynä ja sovittuna ennen yhteydenottoa.
”Tietysti se helpottaa asian hoitamista. Mutta kyllä palveluntarjoajat myös auttavat siinä.”
Kuka tahansa kuolinpesän osakkaista voi panna alulle pesän purkamisen.
”Jakamista voi vaatia kuka tahansa osakkaista. Pankin tai muun palveluntarjoajan toimeksiantoa varten pitää olla valtakirjat muilta osakkailta", Peltola muistuttaa.
Ja jos asia on oikein hankala, ratkaisun voi pistää alulle myös ilman valtakirjoja, lakiteitse.
"Kuka tahansa osakkaista voi viimeisenä keinona hakea pesänselvittäjää käräjäoikeudesta. Käräjäoikeus määrää pesänselvittäjän, jonka kulut vähennetään kuolinpesän varoista", Peltola toteaa.
Riitoja kannattaa kuitenkin välttää.
"Lakimiesten laskut syövät kuolinpesän varoja.”
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
